Sesonkiherkku horsmanversot | Edible wild greens; fireweed

Villivihanneskauteni lähti tänä vuonna hieman tahmeasti käyntiin. Kööpenhaminassa loukkaamani nilkka oli sen verran huonona viikkoja, etten viitsinyt nilkuttaa lähikalliolle liukastelemaan. Eipä siellä toisaalta olisi huhtikuun hyytävässä säässä vielä paljoa poimittavaa ollutkaan. Villivihannekset saivat siis odottaa. Kun viimein toukokuun puolella lähdin ensimmäisen kerran "hortoilemaan", olivat horsmanversot ensimmäisenä listallani ja niitä löytyikin runsaasti.

horsma, maitohorsma, villivihannes

Horsmanversoja kannattaa etsiä kallioiden kupeesta, jossa ne ensimmäisenä nousevat esiin. Nyt niitä näkyy nousseen kyllä jo vähemmänkin suojaisille paikoille.

Nuoret hosmanversot ovat meheviä ja maukkaita, maultaan ne muistuttavat parsaa. Versot ja varret ovat syötäviä. Myöhemmin horsman kukkiessa käytän kukkia salaattien, aamiaisten ja jälkiruokien koristeena. Niistä voi tehdä myös hilloa ja juomaa, joita en vielä ole kokeillut.

Nämä horsmanversot paistoin pannulla samalla tavalla kuin parsat pari viikkoa sitten.

Kuten aiemminkin olen todennut, villivihanneksia voi huoletta poimia kaupungissakin, kun ei aivan keskustassa, autoteiden varresta tai koirien ulkoilupolkujen varrelta poimi.


Fireweed is a very common weed, but did you know it's edible? Young fireweed sprouts can be served like aspargus. I cooked them in pan last week with this aspargus recipe. Pink fireweed flowers later in the summer are also edible, I have garnished my overnight oats, salads and desserts with them.


SodaStream Spirit + arvonta

Yhteistyö SodaStream

Sain Sodastream Spirit- laitteen testiin, sitä onkin käytetty nyt päivittäin. Koitan juoda reilusti päivittäin, vähäinen vedenjuonti näkyy mielestäni heti ulkonäössä, ruoansulatuksessa ja jaksamisessakin. Kraanaveden lisäksi kuluu vichyä, jota meillä on miltei aina ollutkin kotona. Nyt säästymme pullojen kaupasta raahaamisesta ja tyhjien pullojen palauttelulta.

Kuplavesi, hiilihapotettu vesi

Kuplavesi, hiilihapotettu vesi



Kuplavesi, hiilihapotettu vesi

Hiilihapotettu vesi


SodaStream Spiritiä hyvin helppo käyttää. Pullo täytetään merkkiviivaan saakka täyteen kylmää vettä, kuplat juomaan saa nappia painamalla ja niiden määrää voi itse säätää. Muotoilun Red dot design award 2017-kilpailun voittanut laite toimii ilman sähköä.


Laitteen mukana tulee  uudelleenkäytettävä 1 litran juomapullo sekä hiilidioksidipullo. Yhdestä hiilidioksipullosta valmistuu noin 60 litraa valmista juomaa, hiilidioksidipulloja myyvät  mm. suurimmat päivittäistavaraliikkeet, vaihtopullo  maksaa 9-10 euroa + pantti/tyhjä hiilidioksidipullo. Litrahinnaksi muodostuu siis n. 0,17€.

SodaStream-makuja on yli 40 erilaista, mutta itse pidän soodavedestä sellaisenaan. Onhan meillä maailman paras kraanavesi, johon kuplat antavat kivaa lisäpotkua. Juomaa voi myös maustaa marjoilla, yrteillä ja hedelmillä.

Saan myös arpoa yhden SodaStream Spirit-laitteen lukijoiden kesken.
Osallistu kertomalla miten maustaisit hiilihapotetun veden; onko suosikkisi joku valmiista makuseoksista vaiko minttu, lime tai joku muu vai joisitko aina sellaisenaan? Lumo Lifestyleä myös Facebookissa seuraavat pääsevät kahdella arvalla mukaan, yksi muille kommentoijille. Kerrothan oletko yhdellä vai kahdella mukana. Jätä myös sähköpostiosoitteesi. Arvontaan osallistuvat sunnuntaihin 21.5.2017 klo 20 asti jätetyt vastaukset.

SodaStream Spirit draw for my Finnish readers.

Hummussalaatti | Hummus salad


Pidän värikkäistä ruoista, erilaisten tekstuurien ja makujen yhdistämisestä. Usein parhaat yhdistelmät syntyvät vähän vahingossa, kun kokoan samalle lautaselle kaikenlaista mitä kotoa sattuu löytymään.

I love colorful plates, combining different textures and flavours. Many times I discobver teh best combinations just by mixing ingredients I happen to have at home.


hummus, salaatti, kasvisruoka





hummus, salaatti, kasvisruokaTähän annokseen tein valkopapuhummusta. Pidän suurista valkopavuista hummuksessa enemmän kuin kikherneistä, niitä meillä onkin oikeastaan aina kaapissa.

Hummuksen seuraksi päätyi paahdettuja porkkanoita, tomaatteja ja kurpitsansiemeniä, granaattiomenan siemeniä, pensasmustikoita sekä buffalomozzarellaa ja hummusmausteseosta, jota ostin Kööpenhaminan Torvehalleilta.

Yksinkertaista, värikästä ja herkullista! (Tosin samainen annos oli yhdessä aiemmassa postauksessa kuvituksena ja eräs lukija piti annoksen ulkonäköä luoltaantyöntävänä. Kauneus on aina katsojan silmässä.)

Viinisuositus Jussi by Botter-zinfandel*


*pressinäyte


LUMO LIFESTYLEÄ VOIT SEURATA FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA



Base of this dish was hummus of white giant beans. I like them more than chikpeas. We always have few cans at home.

Hummus I combined with roasted carrots, tomatoes and pumpkin seeds, pomegranate seeds, blueberries and bufalo mozzarella and hummus spice mixture I bought from Torvehaller in Copenhagen.

Simple, colorful and tasty!