Näytetään tekstit, joissa on tunniste my home. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste my home. Näytä kaikki tekstit

Hurmaavan boheemeja viikonloppukimppuja | Bohem bouquets

Erottajan Urban A-liikkeessä on shop in shop-kukkakauppa Wild Things, jonka hurmaavan luonnollisesti ja vapaasti sidottuja kimppuja alkoi vilahdella monissa seuraamissani somekanavissa vuosi sitten.


kukkakauppa, kimppu, perjantaipuska


Perjantaipuska, kukkakauppa

Kukkakimppu, kukkakauppa

kukkakauppa, leikkokukat














Kesällä en leikkokukkia ostanut lainkaan, vaan ihastelin oman parvekkeen, kotipihan sekä luonnon kukkaloistoa ja poimin luonnonkukkia kodin koristeeksi. Näin syksyn tullen alan taas silloin tällöin ostaa leikkokukkia kotiin. Useimmiten muutaman euron markettikimppuja, joskus jotain spesiaalimpaa. Kun olen halunnut viikonlopuksi jotain pientä ylellistä, muttei silti taloutta kaatavaa, olen käynyt hakemassa Wild Thingsin kimpun kotiin. Välillä olen hankkinut 12 euron pikkukimpun, toisinaan myös 28 euron viikonloppukimpun. Kimppuja on saatavilla torstaista lauantaihin.

Britti Natalie Sucksdorff avasi oman kukkakaupan Wild Thingsin ilman aiempaa kokemusta, opiskeltuaan sidontaa viikon kurssilla Lontoossa! Hän suunnittelee kimput pitkään säilyviksi ja kauniisti kuivuviksi. Omat kimppuni ovat kestäneet parikin viikkoa.

Mikä on sinun lempikukkakauppasi Helsingissä?


(Postaus ei ole yhteistyöpostaus/bloggaaja ei saa postauksesta mitään hyötyä, satun vain pitämään näistä kimpuista)


LUMO LIFESTYLEÄ VOIT SEURATA FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA


Flowers from a lovely florist Wild Things in Helsinki.

Kattausvärit ja ruoka | Napkin colors and food

Kaupallinen yhteistyö SCA Tork

Värit vaikuttavat ihmisen mielialaan ja käyttäytymiseen enemmän kuin ajattelemmekaan. Oletko koskaan miettinyt miten kattausvärit vaikuttavat ruokailukokemukseen?

Ruuan ja lautasliinojen värileikki on yksinkertainen tapa korostaa sekä makua, että ruokailukokemusta. SCA Tork on tehnyt tutkimuksen siitä, miten lautasliinat vaikuttavat siihen. He testasivat ruokailukokemusta neljällä eri värillä: korallilla, vedensinisellä, sinapinkeltaisella ja antrasiitin harmaalla. Eri värit herättävät erilaisia mielialoja ja tunteita, ne vaikuttavat jopa siihen miten maistamme.Tähän liittyen minua pyydettiin testaamaan miten Torkin eriväriset LinStyle-lautasliinat vaikuttavat samaan ruokaan. Lainaukset ovat Torkin esitteestä ruokien ja lautasliinojen yhdistelyistä asiakkaiden ravintolaelämyksen parantamiseksi

Commercial collaboration SCA Tork

Colors affect feelings and behaviour more than we think. SCA Tork has tested how with coral, wated blue, mustard yellow and anthracite grey napkins affect eating experience. I tested how different colors in napkins affected experience with the same dish.


lautasliina, servietti, tork linenlook



Katoin kotiympäristöön hummus- ja kasvisannoksen vaihdellen lautasliinaa. Ruoka on värikästä, mutta kattauksen tein muuten neutraalin vaaleaksi. Vain lautasliinan väri vaihtui.


   I made a dish of hummus and colorful vegetables, served it on neutral  light plate and changed only napkin color.


lautasliina, servietti, tork linenlook


lautasliina, servietti, tork linenlook

"Koralli vähentää ruuan happamuutta ja tekee ruuasta makeamman makuisen. Punaiset ja pinkit sävyt sopivat hyvin jälkiruokien kanssa."

 Puuterinen koralli on naisellinen ja flirttaileva, vaaleanpunainen värinä antaa jo ennakko-odotuksen makeasta. Testatuista väreistä pehmeä koralli toi vähiten tehoa punaisiin ja oranssin sävyihin.


"Coral decreases acidity, it makes food taste sweeter. Reds and pinks work especially well with desserts."


Feminine powdery coral is a sweet color, bright reds an deep orange it didn't lift or contrast as much as other tested colors.


lautasliina, servietti, tork linenlook

lautasliina, servietti, tork linenlook

"Vedensininen tekee ruuasta vähemmän suolaisen ja tuo sinisen vastavärit keltaisen ja oranssin kauniisti esille. Toimii erityisesti munien ja intialaisen ruuan kanssa."


Olen itsekin huomannut, että ruokakuvissa sinisen sävyt toimivat erityisen hyvin punaisen ja oranssin sävyjen kanssa nostaen ja raikastaen niitä. Suolaa käytän muutenkin hillitysti, joten suolaisuuteen en huomannut vaikutusta.


"Water blue makes food to taste less salty. It boosts opposite colors yellow and orange beautifully. Works especially well with eggs and Indian food"

I have noted already previosly how good blue tones look with reds and oranges.


lautasliina, servietti, tork linenlook

lautasliina, servietti, tork linenlook


"Sinapinkeltainen sopii loistavasti kalojen ja merenelävien kanssa. Lämmin väri yhdistyy hyvin vihreään, kuten ruusukaaliin ja salaatteihin."

Lämmin keltainen muodosti hehkuvan kokonaisuuden värikkään annoksen kanssa, siniset pensasmustikatkin tuntuvat erottuvan keltaisen vieressä paremmin.


"Mustard yellow is excellent choise for fish and seadfood dishes. Warm color combines well with greens like brussel sprouts and lettuce."

Warm mustard yellow combined beautifully bright colors, blueberries seemed to lift up from geh dish when served next to yellow.


lautasliina, servietti, tork linenlook

lautasliina, servietti, tork linenlook

"Antrasiitinharmaa luo ylellisen kontrastin vaaleisiin lautasiin ja ruokaan antaen vaaleille ruuille, kuten Välimeren keittiölle rikkaamman makupaletin."

Moderni ja tyylikäs antrasiitin harmaa liikkuu samoilla alueilla kuin hienostunut musta, mutta se on sävynä pehmeämpi. Itse pidän testiväreistä eniten antrasiitin harmaasta, se on neutraali väri joka sopii miltei kaikenlaisten ja -väristen annosten kanssa. Väri on neutraali ja ruoka nousee selkeään pääosaan. Tämä olisi myös varma valinta businesslounaalle.



Ei siis ole ihan sama minkä värisen servietin siihen lautasen viereen kattaa. Onko sinulla suosikkivärejä kattaukseen tai oletko huomannut kuinka jotkut värit erityisesti korostavat tarjoamaasi ruokaa?



"Anthracite gives a luxurious contrast to light plates and food giving light dishes like Mediterranes kitchen a richer palate."

Anthracite grey is sophisicated, luxurious and modern. Anthracite was my favorite color of these four, as it's neutral and fits nicely with almost all kind of dishes giving them the leading role. Anthracite would also be a safe choice for business lunch.

Colors really give that extra touch to dining experience. Do you have favorite table setting colors?


Rentoilua | Relaxing

Viime postauksessa totesin viettäväni rauhallisen viikonlopun. Ja rennoissa merkeissä viikonloppu menikin. Korvakin on parempi.


Kukkakimppu, kukkakauppa



Perjantaipuska, kukkakauppa

Joitain viikkoja sitten kerroin kimpusta, jonka ostin Wild Things-kukkakaupasta. Kimppu pysyi hyvänä pari viikkoa, joten rahalle sai hyvää vastinetta. Viime perjantaina hain samasta paikasta hieman pienemmän kimpun, joka vilahtikin instagramissa jo perjantaina.

Few weeks back I bought lovely flowers and on Friday bought a smaller but as lovely bouquet from the same florist. You may have seen it in Instagram already in Friday.


Kukka, brunssi


 Lauantaina kävimme Klaus K:ssa upealla brunssilla jouluksi saamallamme lahjakortilla, tästä lisää myöhemmin. Lauantaina kävimme myös leffassa katsomassa Matthew McConaugheyn leffan Gold. Matthewin kauniin pojan roolit ovat taakse jäänyttä aikaa. Roolihahmon hiusraja oli paennut, vatsakumpu pönötti, viskiä kului ja tupakkakin paloi jatkuvasti. Jos luonnenäyttelijä suorastaan riudutti itsensä Dallas buyer's clubia varten, Goldiin hän valmistautui lihottamalla 20 kg. 


On Saturday we had a great brunch at Klaus K in Helsinki, more about that later on.


Kello, kesäaika

Jo lauantai-iltana nukkuman mennessämme käänsimme kellojen viisarit valmiiksi lähintä kesää kohden. Moni kiroaa kesäaikaan siirtymistä, minusta se on ihanaa. Valoisammat illat ihastuttavat, ne tuntuvat pidentävän päivää ja valokuvaaminen luonnonvalossa onnistuu ilta illalta myöhempään.

Daylight saving has started. I love the long light nights.



Avokadoleipä, aamiainen



Aamupuuro, puuro


Hiivaleipä, maalaisleipä
Sunnuntaina heräiltiin ihan sopivaan aikaan, ainakaan eilen rytmi ei tuntunut seonneen. Harvahan valittelee aikaeroväsymystäkään matkatessaan seuraavalle aikavyöhykkeelle tunnin aikaerolla.

Kotona tehtiin minibrunssia; tuorepuuroa ja avokadoleipää. Maitoa oli vähän vähänlaisesti lattea varten ja kuohuvatkin kotibrunssilla skipattiin.

Jonkin aikaa sitten kävelymatkan päähän avattiin uusi ostari. Vanha 70-luvun betonikolossin paikalla on nyt kiiltelevä kauppakeskus, jossa on kahviloita, ravintoloita, kauppoja ja muita peruspalveluita. Sieltä löytyy myös Keisarin leipomoliike, joka tavottelee pikkuleipomon imagoa myyntipisteillään, vaikka oikeasti onkin nykyisin Fazerin tytäryritys. Kelpo leipää kuitenkin. Etenkin Siippa on ihastunut, hän hakee leipää sieltä pari kertaa viikossa.

On Sunday we had a mini brunch, lingered over newspapers and had a lovely long stroll in the afternoon.



Lauttasaari, meri

Kevät, kevätkukat



Keko sunnuntai ei mennyt kotiasussa sisätiloissa haahuilemiseen, vaan kaunis keli houkutteli pitkälle kävelylenkille. Eilinen tuntui tuulisesta säästä huolimatta keväiseltä, tuuli tuntui pehmeältä luihin pureutuvan viiman sijaan. Vihreääkin nousee maasta kiihtyvällä tahdilla. Kevät💚

Yesterday was a windy day, but finally the wind felt soft, not drilling trough flesh and bones. Nature is also waking up. Spring💚



Rahalla VOI ostaa onnea | Money CAN buy happiness

Ostan harvakseltaan kukkia, mutta olen pitkään ihaillut Wild Things-kukkakaupan  luonnollisen modernisti sidottuja kukkia Dianapuiston kupeessa Urban A-vaateliikkeen tiloissa. Torstaina päätin hakea kimpun kotiin, ihan vain torstain takia.

kukkakauppa, kimppu, perjantaipuska




kukkakimppu, kukkakauppa, luonnollinen kimppu
Kukat tuottivat minulle iloa jo ostohetkellä kun katselin kimpun sitomista, töissä kurkin kassiin johon kukat oli pakattu ja koko illan vilkuilin ruokapöydälle, jossa kukat olivat. Ihmettelin, miksen osta kukkia ja nimenomaan tällaisia kimppuja useamminkin. Rahalla näköjään voi ostaa onnea. 28 eurolla sain sitä paljon.

I buy flowers only now and then, but I have admired flowers at Wild Things in Helsinki and finally bought a bouquet home, just because of Thursday. Who says money cannot buy happiness.

Hygge viikonloppu | A hygge weekend

Tammikuu ja kevättä ilmassa, eikö? Muutamana aamuna on ollut keväinen fiilis töihin lähtiessä; aurinko nousee päivä päivältä aiemmin ja linnutkin ovat innostuneet laulamaan. Pari huikeaa auringolaskuakin on ollut viime aikoina. Tämän päivän kaltaiset sateisen sumuisetkin päivät ovat olleet tavallista tammikuuta paljon lämpimämpiä. Koetan ajatella niidenkin olevan keväisiä....

Näinä tammikuun harmaina, pimeinä päivinä on ollut kuitenkin aika tahmea olo, eivätkä työtkään ole tuntuneet aina edistyvän kunnolla. Aurinkoisina, kevättalvea enteilevinä päivinä olo on onneksi jo paljon pirteämpi. Ja valon määrä lisääntyy koko ajan!

January has been a mix of gloomy and grey and on the other hand also super sunny days. Days are getting longer and my mood is rising on bright days.


hygge, hyvä elämä, kirja, tanskalainen elämäntapa, meik wiking
Olette varmaan törmänneet tanskalaiskäsitteeseen hygge? Joidenkin trendinenine mukaan hyggeily on jo menossa pois muodista, mutta kuinka rauhoittavista asioista nauttiminen, viihtyisyys ja läheisyys voisivat koskaan olla epätrendikkäitä? Uusi, viihdyttävä Hygge*-tietokirja avaa tanskalaisten sielunmaisemaa ja neuvoo kuinka hyggeä voi lisätä meidän suomalaistenkin elämään.

Hygge is a Danish word to describe homespun coziness, closeness and soothing little things. New The little book of hygge by Meik Wiking opens the concept and tells how to bring hygge in everyday life.


blogikukka, blogirisu, leikkokukka


tuorepuuro, smoothie, puuro
Blogirisu eli eukalyptuksen oksa löysi tiensä minunkin maljakkooni, niitähän on nyt joka blogissa! Lähikukkakaupan edessä oli niitä nipussa, ostin minäkin omani ja lisäksi vielä syreeninoksan.

Nupullaan olevista, vihertävistä syreeneistä tulee aina häämme mieleen. Kimpussani oli vain vaaleanvihertäviä kukkia ja pöytäkoristeena oli nupullaan olevia syreeninoksia yhden kukan maljakoissa.

Katsotaan kuinka moneen Instakuvaani eukalyptus päätyy. Laskin, että vuoden ensimmäinen valkoinen tulppaanipuska on ollut seitsemässä Insta-kuvassa joko kokonaisena kimppuna tai yksittäisinä kukkina. Ensin raikkaana ja terhakkaana, viimeisessä kuvassa jo lakastuneena tuomassa vintagetunnelmaa. Sillä kimpulla oli tähän mennessä vuoden paras hinta-laatusuhde.



Eucalyptus is the trendiest decoration in any self respecting boggers's home. I could't avoid buying a bunch either. Let's see in how many of my Instagram photos you'll see them. I also bought a branch of lilac, greenish lilac remind me of our wedding day. We had simple lilac branches as decoration ar our wedding reception.


kattaus

ekber tortut, leivonnainen
 megastar, pikkupurtava
ravintola, megastar, laiva

tallink megastar


Sunnuntai on usein päivä, joka alkaa monesti -hyggeilystä huolimatta- iltapäivällä olla jo uuteen työviikkoon valmistautumista. Nyt sunnuntai-iltapäivä oli kuitenkin erityisen kiva, se piti tiiviisti viikonlopputunnelmissa myöhään iltaan asti. Sunnuntaina juhlittiin kahta asiaa; kälyni synttäreitä ja Tallinkin uuden, tyylikkään Megastar-aluksen ensiristeilyä, jolle varustamo kutsui. Megastarista vielä lisää tulevalla viikolla.


Millainen sinun viikonloppusi oli?


Sunday is usually quite much of getting ready to following week, but yesterday was full of celebrations. Firs we celebrated my sister in law's birthday and then I attended the first sail of new Megastar ship cruising between Helsinki and Tallinn.


How was your weekend?

*arvostelukappale kustantajalta

Mustaa ja valkoista | Black and white

Tähän aikaan vuodesta joulun runsauden ja värikkyyden jälkeen kaipaan selkeyttä ja vähäeleisyyttä. Mustavalkoinen puhuttelee tähän(kin) aikaan vuodesta.


I crave for simpilicity and monochrome color palette at this time of the year.


aamiainen, smoothiebowl
Aamiaiskulhon sisältö on yleensä aika värikäs, mutta ihan kiireessä saatan syödä vain vähän jugurttia ja mysliä tai siemeniä.

The content of my breakfast bowl is usually quite colorful, but in a hurry I can just grab some yogurt with seeds or granola.


sesonkikukka, kukkakimppu, tulppaani
Vuoden ensimmäiset tulppaanitkin olivat valkoisia. Myöhemmin varmaan ostan vaikka  papukaijatulppaaneita eri värisinä, mutta vuoden alkuun halusin maljakkoon jotain yksinkertaista ja selkeää.

The first tupis of the year are also white, basic tulips.


mustavalkoinen, kulho, astia

Mustavalkoiset kulhot ostin Hongkongin Queen's Roadilta viime keväänä jonkinlaisesta varastomyynnistä. Kotiin tultuani huomasin, että ihan samoja kulhoja oli mm. Stockan kantistarjouksessa! No, meille nämä kulhot ovat aina kivasta matkasta muistuttavat "Honkongin kulhot". Musta sakekaadin toimittaa välillä myös pikku maljakon virkaa.

Black and white bowls I carried home all the way form Hong Kong - just to realize the same bowls are sold also in Finland. Anyhow, they always remind me of a great trip.


Ihonhoito, hoitoöljy, aubrey, kosmetiikka, luomukosmetiikka 
Käytän useimmiten yövoiteen sijaan öljyä. Aubreyn Rosa Mosqueta rose hip seed-luomuruusunmarjaöljy* on hyvin imeytyvä, heleyttävä ja pehmentävä. Lisään kuivimpina pakkaspäivinä myös pisaran öljyä päivävoiteen joukkoon.

I nowadays use oil instead of night cream and on the dryest days add a drop in my day cream as well. Aubrey's Rosa Mosqueta rose hip seed organic oil* absorbs well, softens the skin and helps complexion gloew.

hammasvalkaisu, hammastahna
Ostin viime kesänä purkillisen Warpaint- luontaista valkaisua hampaille. Käytän sitä  kerran viikossa ennen varsinaista hammaspesua sähköhammasharjalla. Mielestäni se pitää hampaat hieman valkoisempina, vaikka toimiikin mielestäni värjäytymiä puhdistaen, ei niinkään hammasta valkaisten. Yksinkertainen pakkaus ilahduttaa, mutta jauhon kanssa saa olla varovainen ettei se leviä joka puolelle.

Puhutteleeko mustavalkoinen monokromaattisuus vai kutsuvatko jo kevään värit?



Black warpaint powder I use few times a week to give my teeth extra cleaning.

Are you into monichromatic tones ar already enjoying colorful spring tones?


*Aubreyn öljy saatu testiin blogin kautta
*Aubrey oil received for test




Parveke valmiina kesään | Ready for summer









Keväällä ja kesällä tuntuu kaunista kuvattavaa olevan joka puolella. Postausten kirjallinen sisältö voikin sitten jäädä vähän lyhemmäksi; Ihanaa! Kesä! Aurinko! Kukat!-tyyppiseksi. No, kesä mennään aika lailla kuvapainotteisesti.

Kesän ensimmäisen parvekekukat ovat aina äidin puutarhasta kaivetussa ruukussa. Ruukun kukkaloisto on joka vuosi aina vähän erilainen , tänä vuonna helmililjoja, perunanarsisseja ja tulppaaneja.

Parvekkeelle haettiin viikonloppuna lisääkin kukkia ja hieman yrttejäkin. Tähtisilmä on tavanomainen kukka, mutta se kestää mukavasti läpi kesän. Laventelin tuoksu vie ajatukset Etelä-Ranskaan, vaikkei kaksi laventelia parvekkeelle ihan provencelaista laventelipeltoa tuo.

Toinen tuoksu piskuisella parvekkeellamme on minttu, joita hankin vähän eri versioina ja varaan niille kokonaisen oman laatikon. Nyt ostin piparmintun, suklaamintun ja ihan tavallisen kaupan mintun, joita napsin ruokiin ja juomiin pitkin kesää. Haen torilta vielä jonkun muunkin erikoismintun. Ostin muutenkin tavanomaista hillitymmin kukkia, yleensä hankin niitä innoissani niin paljon, etteivät ne ole mahtua laatikoihin. Viime vuoden valintoja näkyy täällä

Lintujen uima-altaat eli keppien päähän liimatut teekupitkin ovat taas paikoillaan. Talitintit etenkin käyvät mielellään niissä kylpemässä. Niillä on tapana ilmoittaa kovaäänisellä sirkutuksella pesupuuhistaan.

Pienelle parvekkeelle mahtuu juuri pöytä ja kaksi tuolia. Aina kun säät sallivat, istumme
kesällä syömässä ulkona. Parvekkeelta on kivat näköalat avaralle puistomaiselle pihalle ja etenkin myöhemmin röyhyävien kukkalaatikoiden takana saa kuitenkin olla omassa rauhassaan. Nyt tarvitaan vain ne kesäiset kelit.

Joko teillä on terassit, pihat ja parvekkeet kesäkunnossa?


Bought flowers and herbs for our tiny balcony. I am ready for summer and al fresco dining there!




Kotikuvia * Details of my home

 
En ole tainnut esitellä kotia aikoihin blogissa. Muutimme nykyiseen kotiimme kymmenen vuotta sitten. Edellinen kotikin oli ihan lähellä, muutimme samalla kadulla 400 m. Ostimme joitain uusia huonekaluja muuttaessamme ja Siippa toi joitain perintökalusteita, jotka eivät olleet mahtuneet kaksioon, jonka olin hankkinut jo ennen hänen tapaamistaan. Suuria muutoksia kodin kalustuksessa ei olekaan tapahtunut muuton jälkeen. Uutta ja vanhaa yhdistelemällä saa aikaa kestävämmän sisustuksen kuin vain yhden aikakauden kalusteilla.

Tässä näkymää keittiöön. Tavaraa on aika paljon... Vanhan leivontapöydän olen ostanut useampi vuosi sitten lopettaneesta antiikkiliikkestä Kapteeninkadulta jo parisenkymmentä vuotta sitten. Ikean nyt jo 16 v. vanhat kirsikan väriset Billy-kaapit kokivat muodonmuutoksen kaksi vuotta sitten. Maalasin niitä useamman päivän kesälomalla; päältä mustaksi, sisältä valkoiseksi. Näin ne saivat useamman lisävuoden elinkaareensa.
 
 
I believe I haven't had much photos from our home for a long time.
 


We have lived in our current home for ten years. When we moved in we bought  some furniture, and brought some furniture from our previous home that I had purchased when I still was single. Husband brougt some antique/vintage furniture he had, but they never had fit in our previous tiny place.

In our kitchen we have Ikea's Billy cupoards. I painted them two years ago.
 
 

 
Vanha karttapallo kuului esineisiin, jotka Siippa toi tähän kotiimme.
 
This old globe is one of the items Husband brought to our current home.
 



Japanin-matkalta ostimme pienen mainoskyltin kylttimaalarilta Tsukijin kalamarkkinoilta. Tämän kaltaisia puukylttejä oli monen ravintolan seinällä. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, eikä maalari ollut ensin uskoa, että haluaisimme ostaa kyltin, etenkin kun mallikyltti oli hieman kolhiintunut. Kolhut tekivät siitä meidän mielestämme vain paremman, mutta hän ei kehdannut pyytää siitä kuin 3 €! Hän vielä katsoi sanakirjasta meille mitä kyltissä lukee; jokin simpukka se on, sen tarkemmin emme saaneet selvää.

Grafiikanlehden Siippa osti Omotesandon Oriental Bazaarista. Appeni kehysti grafiikan.

We bougt the "clam" sign form Tokyo Tsukiji fish market form a painter who paints signs fro restaurants. He could not first believe we wanted to purchase it.
 
 


 
Eläinnäyttelyn palkintolaatan olen ostanut Pariisin Clignancourtin kirpputorilta.
 
Musta Madonna-ikoni hankittiin Puolasta ikimuistoiselta matkalta, jolla Siipan oli tarkoitus kosia minua, mutta sairastuin ja olin niin huonossa kunnossa, että kosinta siirtyi viikkoja eteenpäin. Hän tosin kertoi alkuperäisistä kosinta-aikeistaan vasta kuukausia myöhemmin.

Farmer show prise is for Clignancourt fleamarkets in Paris.

Black Madonna we purchased in Poland. Husband had planned to propose me, but I got really sick and he had to postpone proposal for weeks until I was in better shape.
 




Makuuhuone on pieni, se on aiemmin ollut keittiö. Huonejärjestystä muutettiin ja seinää siirrettiin 20 cm. Sängyn päätyyn tarvittiin vähän lisätilaa, jotta yöllä pimeässäkin pääsen kulkemaan siitä, mutta viemäröinnin ja vesijohtojen takia seinää ei voinut siirtää enempää. Makuuhuoneen kollaasi onkin sommiteltu niin, että sen alareuna kulkee olkalinjani yläpuolella.
 
Meillä on seinät täynnä tauluja ja erilaisia kylttejä. Etenkin vanhoja kylttejä olemme hankkineet matkoilta muistoiksi, ne kun on helppo litteinä sujauttaa matkalaukkuun. Kylttikeräilyämme olemme esitelleet myös Avotakan sivuilla. Vähitellen alkavat vain seinät loppua kesken...
 
Kuvassa on mm. grafiikkaa Tallinnasta, vanhoja viivoittimia Yhdysvalloista, ystävien perhefirmalta saatuja vanhoja suklaamuotteja, metallikirjaimia Berliinistä ja äidiltäni ensimmäiseen omaan kotiin saamani Outi Heiskasen grafiikka. Koko seinä ei edes mahtunut kuvaan, pienessä makuuhuoneessa kun ei laajallakaan optiikalla päässyt peruuttamaan tarpeeksi kauas.

Vanha ikkuna on edesmenneen ystäväni. Hän halusi minun saavan ikkunan, olinhan ollut hänen mukanaan niilläkin antiikkimarkkinoilla, joilta hän ikkunan osti.
 
Koruja on kertynyt paljon vuosien varrella, ne roikkuvat naulakossa makuhuoneen oven takana.

We have lots of paintings, graphic arts and especially many vintage commercial signs. This collage is in our bedroom.

The old window belonged to my friend who has passed away. She wanted me to have it as we used to browse antique markets together.
 
I have quite collection of jewellery. They hand behid bedroom door.



Kotoamme löytyy myös "pyhimysnurkka", vaikkemme olekaan uskonnollisia eikä "nurkka" ole edes nurkassa. Ostin ensimmäiset vanhat pyhimyspatsaat jo vuosia ennen taannoista pyhimyspatsasbuumia. Näitäkin on keräilty ympäri maailman.

We also have a "religious corner" with old saint statues, even though we aren't religious.
 
 
 

Tämän lampun olen esitellyt aikoinaan blogissakin. Lampun jalka on tehty vanhasta metallisesta käärepaperipainosylinteristä, jonka ostimme New Yorkin Fishs Eddy-liikkeestä. Siippa kuskasi käsimatkatavarassa 7 kg painavan sylinterin, matkalla oli pari kommellusta, muta saimme kun saimmekin tuotua sylinterin kotiin. Siihen sorvautettiin puukiekot ja lamppu sähköistettiin. Sopivaa varjostinta etsittiin ympäri kaupunkia ja epätoivossamme harkitsimme jo parin sadan euron varjostimen teettämistäkin, kunnes Anttilan löytönurkasta löytyi pikkurahalla juuri sopiva varjostin.
 
This lamp is made of vintage print cylinder we bought at Fishs Eddy in New York.