Viisi viikon varrelta

Kuluneella viikolla on ollut erilaisia pikku sattumuksia, harmittomia onneksi. Aina kun tällaisia vähäisiä asioita harmittelee, tulisi muistaa kuinka onnekas onkaan jos pikku kommellukset ovat ainoita murheita.



Toin Pariisista putkilollisen kuulun Angelina-konditorian kastanjatahnaa, jolla koristelin aamupuuron. Vähän kalliimpi kuin toisen brändin kastanjatahna, mutta maksoin vajaan euron enemmän ihan kauniin putkilon takia. Puuron syötyäni vilkaisin peiliin vetäessäni takkia päälle, paidassa oli iso puurotahra - onneksi huomasin kotona, enkä vasta töissä.


Ruusut, kukkakuva

Sunnuntaina onnistuin mystisesti kadottamaan tukun kuvia muistikortilta. Siellä meni pari aamiaiskuvaa ja hetki aiemmin jäällä ottamiani aurinkoisen päivän otoksia, ei mitään ainutlaatuista onneksi kuitenkaan. Muistutti kuitenkin, ettei kuvia kannata hillota muistikortilla, puhelimessa eikä tietokoneellakaan. Ne voivat kadota tai hajota. Yleensä karsittuani ja editoituani kuvat siirrän ne iskunkestävälle ulkoiselle muistille ja samalla myös kopioin pilveen, kahdesta paikasta kuvat tuskin häviävät yhtä aikaa. Pilvestä voin myös palata kuviin milloin ja missä tahansa puhelimella, PCllä tai tabletilla. Molemmissa tallennuspaikoissa on kansioita ja alikansioita, esim. ruokakuvat ja ruokakuvakansiossa vielä ruoittain alikansiot, matkakuvakansiossa on joka reissulle oma kansionsa jne. Vie toki aikaa, mutta kuvat ovat helposti löydettävissä. Matkoilla vielä saatan kopioida kesken matkan käsittelemättömä kuvat pilveen siltä varalta että kamera vaikka varastettaisiin. Ei ihan mahdoton ajatus. Jopa ammatikseen valokuvaavat ovat hävittäneet parin vuoden työt kun matkalla on varastettu kassi, jossa on ollut läppäri ja tietokone -eikä mitään turvakopioituna mihinkään.

Olen myös miettinyt tätä aikaa, jolloin kuvataan enemmän kuin koskaan. Suurin osa kuvista on kännykällä otettuja ja jäävät kuitenkin sinne vanhan puhelimen muistiin kun puhelin menee vaihtoon. Onko nykyajan lapsilla yhtään lapsuuskuvaa jäljellä kun he ovat aikuisia? Muutaman ruokaotoksen tai auringonlaskukuvan häviäminen ei ole mikään katastrofi, matkakuvat sekä ystävistä ja sukulaisista otetut kuvat ovat minulle tärkeimpiä. Matkakuvista teetän Siipalle aina jouluksi vielä erikseen editoidun kuvakirjan.



Avaimet

Yhtenä aamuna huomasin työpaikan ovella jättäneeni työavaimet kotiin, olin vaihtanut laukkua enkä muistanut kotoa lähtiessä kuin tarkistaa kotiavainten olevan mukana. Onneksi pääsin kuitenkin hetkeksi lämmittelemään rappukäytävän ennenkuin sisarfirman työntekijä saapui.


Sephora, kosmetiikka

Japanilainen muoti, kosmetiikka

Kaikenlaista kosmetiikkaa olen yleensä ostanut Pariisin matkoilta, mutta tällä kertaa tyydyin vain Sephoran satin finish-uutuushuulipunaan sävyssä Oui! Kevään 2019 värikartoissa näkyvän sävyn lisäksi huulipunahylsyyn kuvatut henkareilla riippuvat vaatteet sopivat kangasmessumatkan teemaan. Värikosmetiikassa olen aika lailla vielä sekaani - iloisesti sekaisin menevät niin perinteinen kosmetiikka kuin luonnonkosmetiikka, selektiiviset sarjat ja markettikosmetiikka, mutta monet nykyiset ihonhoitosuosikkini ovat luonnonkosmetiikkaa. 

Japanilainen lehti on kolmen vuoden takaiselta matkalta. Tyylikäs lehti tuntuu edelleen raikkaalta ja ajankohtaiselta. Vaikka olen aimo kasan uudempia lehtiä laittanut kierrätykseen, tästä en ole raaskinut luopua. Lehti hakeutui taas luettavaksi selattavaksi, koska kuluneella viikolla ostin meille kesälomaksi lennot Japaniin. Osaka ja Tokio ympäristöineen kutsuvat heinäkuussa. Japanissa oli valtavasti mielenkiintoisen näköistä kosmetiikkaa, mutta kaikkien tuotteiden käyttötarkoitus ei oikein auennut eikä liikkeiden henkilökuntakaan yleensä osannut englantia. Taidan googlen avulla selvitellä etukäteen japanilaisia kosmetiikkamerkkejä.



3 kaveria, jäätelö, pistaasijäätelö


Jäätelönvalmistajat esittelevät kesän uutuuksiaan kilvan pakkassäillä, mutta me suomalaisethan syömme jäätelöä ympäri vuoden.

3 kaverin jäätelö muisti tällä viikolla jäätelölähetyksellä*. Uusi Pistaasi & Pistaasi on ihanan -ja aidon- pistaasinen, erikoisesti pidin makeansuolaisesta pistaasipähkinäkierteestä täyteläisen raikkaan jäätelön seassa. Vadelma-valkosuklaa oli myös herkullista. Onko tästä tulossa kaikkien aikojen jäätelökesä?




Saippua, käsisaippua


Viikon bonuskuvana kehut Siipalle. Hän oli käynyt istamassa käsisaippuaa ja valinnut sanojensa mukaan "kivannäköisen pullon, rosmariini ja bergamontti tuoksuvat myös hyvältä". Juuri näin. Monesta muustakin voisin häntä kehua, mutta nämä arjen pikku jutut ilahduttavat aina💛


Onko viikkosi sujunut kommelluksitta?



*saatu blogin kautta

12 kommenttia :

  1. Siipalla on selkeästi hyvä maku kun valitsi noin hyvännäköisen pullon!

    Minulla ei ole (koputtaa puuta) nyt vähään aikaan jääneet avaimet kotiin mutta muistan hyvin kun yritin työpaikan autotalliin mutta avainnippu ei ollutkaan käsilaukussa. Nykyään säilytän työavaimia samassa pussukassa missä on kännykät koska silloin ne varmasti ovat mukana.

    Onnea ensi kesän matkavalinnasta - Tokia ja Osaka kuullostavat ihan huippukohteilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokiossa olemme olleetkin, mutta Osaka on ihan uusi kohde. Osakaa pidetään Japanin "ruokapääkaupunkina". Lähistöllä olevan Naran peurapuiston vapaita, mutta melkoisen kesyjä peuroja haluan myös päästä katsomaan.

      Poista
  2. Aivan ihana saippuavalinta Klausilta! Iso peukku hänelle :)

    Olen kanssa alkanut varmuuskopioimaan kuviani, koska minulla on nyt ollut sekä läppäri että pöytäkone huollossa. Eli koskaan ei tiedän mitä kuville tapahtuu. Matkoilla usein kanssa kopioin kuvat muistitikulle, jos minulla on läppäri mukana. Joka tapauksessa nyt minulla on hyvä ulkoinen kovalevy kuvien varmuuskopiointia varten. Pilvi pitäisi vielä ottaa käyttöön!

    Aivan upea matkakohde kevääksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmuuskopiointi kannattaa, olen joskus aiemminkin kadottanut kuvia ja se harmittaa

      Poista
  3. Kyllä ne siipat osaa yllättää positiivisesti ainakin silloin kun haluavat <3. Paljon totta noissa lauseissa mitä kirjoitat kuvaamisesta ja tallentamisessa, pitäisi olla tarkempi ja tosiaan ottaa ne tärkeimmät muutamalla ulkoiselle ja vaikka kuvakirjan niistä teettää. Harmi juttu sun kuvillesi :(. Mielenkiintoinen tuo kastanjatahna, en ole tainnut koskaan maistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastanjatahna on maukasta, käy vaikka jälkiruokien maustamiseen

      Poista
  4. Kännykän unohdin yhtenä aamuna kotiin ja herran jestas miten oli haastavaa olla ilman puhelinta koko päivä. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kännykän kotiin jääminen on paha, vuosien varrella sekin on pari kertaa unohtunut kotiin. Puhelimeni on työsuhdepuhelin, siihen tulevat myös työpuhelut ja toimistolta päivisin poissaollessani tsekkailen myös kiireisimmät mailit

      Poista
  5. Nämä viikkokatsaukset on niin kivoja. <3 Kurjuus tuota kuvahommaa. Täälläkin eilen etsin kamujen luona erästä kuvaa, mutta ei löytynyt ollenkaan ja se ärsyttää.

    Heti juuri bongasin tuon Sephoran punan, siinä on kaunis hylsy ja nuo Sabe Masson voidetuoksut ovat niin kauniita. Kosmetiikassasi onkin pariisilainen twist selvästi.

    Ihana tuo miehen tuoma käsipesuaine. Täällä tuo on omalla miehellä hirmuisen tarkkaa ja juu ei ole väliä itse pullon ulkonäöllä, vaan miten sieltä tulee se saippua ja miltä se tuoksuu. Hylky on tullut monille kauniille hankkimilleni pulloille. :)

    Kivaa uutta viikkoa Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sephoran huulipunan ostin aikalailla hylsyn takia, mutta värikin on tietysti kiva. Tulit muuten meikkifanina mieleeni kun valikoin väriä.

      Poista
  6. Viikkoni on sujunut ilman kommelluksia, tällä kertaa.
    Tuo pistaasi & pistaasi on aivan jumalaisen hyvää. Olen suorastaan hulluna kolmen kaverin jäätelöihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistaasijäätelö on ihanaa, meni ihan heittämällä jätskisuosikkien kärkikahinoihin.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.