Marokkolainen pistaasikana

Seuraan Facebookissa useita ruokasivustoja. Jos näen mielenkiintoisen näköisen videon, reseptin tai edes otsikon, klikkaan reseptin äkkiä Pinterestiin talteen ja palaan siihen myöhemmin. Pinterestin reseptikansioni on usein pelastus, kun kaupassa ei tule mieleen mitään mitä haluaisin tehdä illalliseksi. Aika usein näin käy, varsinkin pitkän työpäivän päätteeksi. Niin nytkin. Pikavilkaisu Pinterestiin, Food52-sivustolla julkaistu marokkolainen pistaasikana kuulosti herkulliselta. Sitä siis.

Muokkasin vähän reseptiä, lisäsin mm. tahinia. Miltei kaikki raaka-aineet löytyivät Lidlistä, jopa harissaa siellä olisi ollut, mutta sitä minulla oli jo kotona. Tahinista  eli seesaminsiementahnasta en ole ihan varma, mutta muista -aika pienistäkin- kaupoista tahinia löytää ainakin pääkaupunkiseudulla.




Kanaruoka, broileriruoka, broileriresepti








Kanaruoka, broileriruoka, broileriresrepti
Rakas rautapannuni -parin euron kirpparilöytö- oli vähän liian pieni, joten kuullottelin sipulit ja riisit pannussa ja siirsin sitten kaiken vuokaan. Jälkeenpäin ajatellen olisin tietysti voinut tehdä kaiken rautapadassakin.


Marokkolainen pistaasikana

2 + 1 rkl oliiviöljyä
1 sipulia hienonnettuna
suolaa ja pippuria maun mukaan
8 kanankoipea
2 - 4 rkl harissaa
3 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1 rkl jauhettua kuminaa
1 tl jauhettua inkivääriä
2,5 dl basmatiriisiä
6-12 pehmeää taatelia, kuutioituna
1 appelsiini
5 dl kanalientä
2 rl tahinia
2 rkl (tai enemmän) silputtuja pistaasipähkinöitä


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuumenna suuressa paistinpannussa 2 rkl öljyä. Lisää hienonnettu sipuli ja vähennä lämpöä keskitasolle. Lisää ripaus suolaa ja kuullota kunnes sipuli on pehmeää ja läpikuultavaa, noin 5 minuuttia.

Sipulin kuullottuessa laita kanankoivet isoon kulhoon. Mausta koivet suolalla ja pippurilla. Lisää kulhoon jäljelle jäänyt ruokalusikallinen öljyä ja 1 - 2 rkl harissaa, pyörittele kanankoipia seoksessa. Lisää valkosipuli sipulin joukkoon pannulle ja kuullota vielä minuutti. Lisää kumina ja inkivääri 1 - 2 ruokalusikalliseen harissaa (riippuen jälleen kuinka tulisesta ruoasta pidät). Sekoita harissa-maustekastike sipulien joukkoon pannulle.

Huuhtele riisi siivilässä kunnes huuhteluvesi on kirkasta. Lisää riisi ja sekoita vielä n. minuutti. Lisää kuutioidut taatelit ja raasta appelsiinin kuori (oranssi osa) pannulle. Halkaise appelsiini ja purista mehu suoraan pannulle. Sekoita kasvisliemi ja tahini, kaada riisin päälle. Sekoita riisiseos, nosta kanankoivet riisin päälle. Nosta vuoka uuniin ja kypsennä 40 minuuttia. Ota vuoka uunista. Ripottele pistaasipähkinät päälle. Tarjoile välittömästi.


4 kommenttia :

  1. Ihanan näköistä ruokaa ja herkulliset mausteet. En olekaan kanan kanssa syönyt pistaasipähkinöitä, kerran maistoin lihapadassa niitä ja oli kyllä herkkua.

    VastaaPoista
  2. Kivannäköinen ohje. Meillä mies seuraa facebookin reseptejä ja aina välillä niitä kokeilee. Perhe kiittää.

    VastaaPoista
  3. Ai kun näyttää hyvältä ja tässä on varmaan kivan eksottiinen maku Mietittiin juuri, että pitää tuota ruokalistaa taas vähän uusia, liikaa tulee junnattua samoja.

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  4. Herkkua ja pikku rahalla ja vaivattomasti! Usein ostan juuri näitä koipinuijia tai kopireisia kaupasta kun ovat tarjouksessa. Tätä marokkolaista täytyy testata ehdottomasti, kitos repsusta ja kivaa viikonloppua sinulle Tuuli <3.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.