Viini ja ruoka-messut 2017

Vielä on tämä päivä aikaa osallistua Viini ja ruoka-messuille* Messukeskuksessa. Samalla lipulla pääsee myös kirjamessuille. 

Nähtävää ja etenkin maisteltavaa riittää! Viini ja Ruoka -tapahtumassa on mukana 120 näytteilleasettajaa


Viini, ruoka

Viini, ruoka

Viini, ruoka

Viini, ruoka

Viini, ruoka

Viini, ruoka

Myynnissä on kotiin vietäväksi mm. astioita ja erilaisia herkkuja, Street food-kadulla on useita ruokarekkoja, lisäksi saatavilla pn mm. pizzaa, pastaa, jäätelöä. Ravintoloiden valikoimissa on 60 erilaista annosta. Me söimme lampaanpotkaa ja fish'n'chipsit. Ruokarekkojen tarjonta oli herkullista, mutta ilmastointi ei kunnolla pystynyt imaisemaan grillien käryä. 



Viini, ruoka

Viini, ruoka

Viini, ruoka

Viini, ruoka


Viinejä on maistettavana on lähes 700. Mukana on myös paljon viinejä, jotka eivät ole Suomessa myynnissä. Koko messualue on yhtä anniskelualuetta, joka helpottaa juoman ja ruoan yhdistämistä kun ruoalle voi käydä hakemassa viinin lukuisien viinitalojen tiskeiltä -tai viinille sopivan ruoan. Pari uutta suosikkiakin löytyi maistamiemme viinien joukosta. 

Maistelimme myös mm. lakua ja punaviiniä yhdessä. Jos yhdistelmän toimivuus kiinnostaa, käykää maistelemassa Viinilinnan Antin johdolla.

Kotinviemisiäkin tuli hankittua, mm. juustoja, maustetahnoja, italialaisia pizzajauhoja. Yksi joululahjakin tuli jo ostettua.

*Bloggaajapassi saatu Messukeskukselta.

Food and wine fair in Helsinki fair center still today.


2 kommenttia :

  1. Tuollaiset herkkumessut jäi nyt tänä vuonna väliin, ensi vuonna kyllä pitää päästä tuonne herkuttelemaan.
    Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

    VastaaPoista
  2. Viime viikko olikin melkoinen actionpläjäys, tapahtumia riitti joka päivälle : ) Tuo lakritsin ja punaviinin yhdistelmä toimi - oli oikein hauskaa tavata tuttuja noilla messuilla!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.