Maissigazpacho äitienpäiväksi | Corn gazpacho for Mother's day

Äitienpäivänä ja muulloinkin kun pöytään istuu isompi joukko tai on tulossa vieraita, on mukava valmistella ainakin osa tarjottavista jo etukäteen. Kauniin keltaisen, alkuruoaksi sopivan maissigazpachon voi valmistaa jopa kolme päivää aiemmin.

maissikeitto, kylmä keitto, gazpacho

maissikeitto, kylmä keitto, gazpacho

  

kylmä keitto, gazpacho, maissikeitto




Sinivalkoisissa astioissa keltaisen keiton väri korostuu kauniisti. Koristeeksi lisäsin villiyrtti litulaukan lehtiä, viime kesänä kuivaamiani keto-orvokin terälehtiä, mustapippuria ja oliiviöljyä.


 Maissigazpacho


0,5 kg keltaisia tomaatteja, hienonnettuna
1 keltainen paprika, hienonnettuna ja siemenet poistettuna
2 pientä tuoretta maissia (tai 300 g pakastemaissia)
0,5 dl sipulia, hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi murskattuna
1 tl merisuolaa

0,5 dl oliiviöljyä
2rl sherryetikkaa
1 rkl vastapuristettua limen mehua - noin ½ lime
Merisuolaa, maun mukaan
Oliiviöljyä, villiyrttejä ja -kukkia, tuoretta rouhittua pippuria koristeeksi

Yhdistä keltainen tomaatti, paprika, maissi, valkosipuli ja sipuli isossa kulhossa. Ripottele merisuolaa päälle ja sekoita hyvin. Aseta kulho syrjään, 0,5-4 tunniksi.

Sekoita ja soseuta erissä ainekset ja oliiviöljy.


Sekoita joukkoon sherryetikka ja limen mehu sitten mausta maun mukaan merisuolalla. Maissigazpachon voit tehdä jopa kolme päivää etukäteen. Pidä keitto jääkaapissa tarjoiluun asti. Keitto on syödään kylmänä.


LUMO LIFESTYLEÄ VOIT SEURATA FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA


I prefer to prepare at least part of the dishes well ahead for dinner parties and gatherings. This beautiful yellow soup can be pepared up to three days ahead, it is a perfect starter.



Sweet corn gazpacho

0,5 kg yellow tomatoes, roughly chopped
1 yellow bell pepper, seeded and roughly chopped
2 small ears of corn, removed from cob (or 300 g frozen corn)
0,5 dl white onion, roughly chopped
1 garlic clove, smashed

1 teaspoons sea salt
0,5 dl cup olive oil
2 tbs sherry vinegar
1 tbs freshly squeezed lime juice - from about ½ lime
Sea salt, to taste
Olive oil, wild herbs and flowers, fresh cracked pepper to garnish

Combine the yellow tomatoes, bell pepper, corn, onion and garlic in a large bowl. Sprinkle the sea salt over the top and mix well. Set the bowl aside on your counter for half an hour. (Can be left for up to 4 hours

Working in batches blend the soup along with the olive oil.

Stir through the sherry vinegar and lime juice then season to taste with sea salt. Sweet corn gazpacho can be made up to three days in advance. Keep it covered in the fridge until you are ready to serve it. Garnish with (wild) herbs, black pepper and olive oil.




6 kommenttia :

  1. Onpa kauniin näköinen kattaus ja kaikki värit.
    Mukavaa maanantaita ❤️

    VastaaPoista
  2. OOh miten kutsuvan lämpöinen keitto ja kauniit kuvat. Aurinkoa uuteen viikkoon Lumo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väreiltään tämä on lämpöinen, mutta kyseessä on kylmä keitto, joka maistuu ihanalta myös hellepäivänä-mikäli sellaisia tänä keväänä/kesänä saadaan...

      Poista
  3. Nam, Cazpacho kuuluu niin mun kesään, keltaisena en sitä ole tehnyt enkä myöskään maissista, tämä menee ehdottomasti kokeiluun, kiitos ja ihanaista Äitienpäivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt erilaisia versioita, resepti taitaa vaihtua joka kerran. Tämä oli kyllä ensimmäinen gazpachoni, johon tuli maissia.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.