Riistaillallisella Kuussa | A game dinner at restaurant Kuu, Helsinki

Ravintola Kuu* paistattelee someravintolapöhinässä harvemmin, mutta silti perinteinen töölöläinen kortteliravintola on ilta toisensa jälkeen täynnä. Ruokailemassa ovat niin lähialueen asukkaat, poliitikot, oopperaan menijät tai sieltä tulijat, yritysjohtajat, turistit kuin muutkin hyvän ruoan ystävät.

Viisikymmenvuotiaan ranskalaisvaikutteisen ravintolan ideana on tarjota laadukkaista raaka-aineista tehtyjä annoksia ilman turhia elementtejä. Ravintolan viinilistalla on oman maahantuonnin valikoituja viinejä.

Vaikka suurin osa ruokailijoista tulee syömään seitsemän maissa, on ravintolan keittiö auki myöhään palvelemassa vaikkapa lähistön kulttuuritapahtumista tulijoita. Kiinni ravintola on vain muutaman päivänä vuodessa juhannuksen ja joulun tienoilla, muina päivinä ruokailijoita palvellaan myös lounasaikaan


Olin viime viikolla ravintolan kutsumana maistelemassa Kuun riistamenun, joka on tarjolla lokakuun loppuun asti eli vielä tulevan viikon. Bloggaajien keskustelu pyöri minkäpä muun kuin syömiemme annosten ja muunkin ruoan ympärillä.




Alkuun nautimme Jean Vessellen extra brut-samppanjaa. Kuun viinilistalla on ravintolan sisaryrityksen Carelia Winesin maahantuomia puhtaita, jokaisen rypäleen persoonallisia ominaisuuksia korostavia pienempien tuottajien viinejä, joissa on hyvä hinta-laatusuhde.



Aterian aloitti Bosgårdin tilan sorsa kahdella tavalla. Herkullisessa kroketissa oli mustia torvisieniä.

 Seuraava annos oli mustajuurikeitto, savustettua poronsydäntä ja belugalinssi-tartaria. Poron sydäntä en ole tainnut koskaan maistaakaan, porsaan sydäntä meillä tehtiin joskus kotona lapsuudessa. 









Rillette on yleisimmin tunnettu riivittynä, rasvaan säilöttynä possun- tai ankanlihana, mutta Kuussa söimme suussa sulavaa hirvirilletteä, jossa nyhtöhirvi tarjottiin "pihvinä"  paistettuna kurpitsapyreen ja timjamiliemen kanssa.



Ennen jälkiruokaa söimme Mouhijärven herkkujuustolan Metsuri-punahomejuustoa marinoitujen lakkojen kanssa.






Aterian päätti herkullinen jälkiruoka, jossa oli marinoitua omenaa, omenaviinietikka-kinuskia ja beurre noisette-jäätelöä

Perinteistä töölöläistunnelmaa henkivä Kuu on mainio paikka kikkailemattomalle hyvän hinta-laatusuhteen aterialle


*Aterian tarjosi Ravintola Kuu.


Ravintola Kuu, Töölönkatu 27




Restaurant Kuu in Töölö, Helsinki has been open already for 50 years. Local food with a slight French twist has made it a favorite among locals and foodie travellers. Reservation recommended


I was invited to taste Kuu's delicious game menu, available until end of October.



Wild duck and black chanterelle croquet
Black salsify soup wiht reindeer heart
Elk rillette, pumpkin puree and thyme jus
Metsuri cheese with cloudberries
Marinated apple, apple vinegar fudge and beurre noisette ice cream

5 kommenttia :

  1. Onpa herkullisen näköisiä annoksia. Ei noita riistaruokia tulekaan kovin usein syötyä.
    Ihanaa sunnuntaita Lumo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riistaruokia tulee harvemmin tehtyä, eikä niitä ole joka ravintolassakaan. Onneksi Kuu tarjoaa herkullisia kauden makuja.

      Poista
  2. Ravintola Kuussa en olekaan ollut pitkään aikaan! Se on niin perinteinen töölöläisravintola ....
    Tunnelmallinen kortteliravintola - täytyy mennä poikkeaman taas. Talohan oli pitkään remontissa mutta nyt jo rakennustelineet väistyneet. Kiva kun muistutit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään ollut käynyt Kuussa kuin kerran aiemmin ja siitäkin on jo parikymmentä vuotta. Ruoka oli kyllä niin herkullista, että uudestaankin kannattaa mennä, vaikka samppanjaviikkojen aikaan kevättalvella.

      Poista
  3. Riistasta tykkään kovasti ja tämä menu oli oikein maistuva. Inspiraatioita sai myös omaan keittiöön, mustajuuresta on kyllä pian tehtävä lämmittävä keitto!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.