Raikas pieni mustikkapiirakka | A fresh small blueberry pie

Kun mustikka on suomalaista superruokaa, mustikkapiirakka voidaan varmaan laskea ihan terveysruoaksi, eikö niin? Tässä piirakassa ei ole paljoa sokeriakaan, joten senkään suhteen se ei ole kovin epäterveellinen.









Kakut ja piirakat teen usein 18 cm vuokaan. Pienemmästä koosta riittää silti useampaan herkkuhetkeen kahdelle ja tarjottavaksi pienelle seurueelle.


Pinterestin innoittamana leikkasin piirakan päälle tehtävän taikinaristikon sijaan Tokiosta ostamillani muoteilla kukkia. Reunat olisivat voineet olla siistimmät, mutta tämä olikin tällainen amatöörin harjoitteluversio.



Taikina

3 dl vehnäjauhoja
120 g voita
1 rkl vaniljasokeria
1 muna


Täyte

400 g mustikoita
2 rkl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoa
2 tl sitruunamehua


Sekoita taikina-ainekset keskenään ja alusta hyvin. Kääri tuorekelmuun ja siirrä jääkaappiin tunniksi.

Voitele vuoka. Sekoita kulhossa mustikat, vaniljasokeri, perunajauhot ja sitruunamehu.

Kauli 2/3 taikinasta jauhotetulla alustalla. Leveitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Lisää mustikkaseos. Kauli lopputaikina ja leikkaa muotilla koristekuvioita. Asettele taikinakuviot piirakan päälle.

Paista piirakkaa 18+-asteisessa uunissa toiseksi alimmalla tasolla noin 40 min. Jos piirakka alkaa tummua liikaa kesken paistamisen, peittele se alumiinifoliolla.

Irrota piirakka varovasti vuoasta ja anna jäähtyä.



Cakes and pies I often make in a 18 cm tin. The smaller size is the still enough time for two for several desserts or for a small party.

I was inspired by photos I saw in Pinterest of dough flower figures on top of the pie. I made my own version on a blueberry pie. It wasn't the prettiest pie, but I am quite an amateur in baking.




Dough
3 dl wheat flour


120 g butter

1 tablespoon vanilla sugar

1 egg



Filling

400 g blueberries 2 tablespoons vanilla sugar, 2 tablespoons potato flour and 2 teaspoons lemon juice


Mix the dough ingredients together and knead well. Wrap dough in cling wrap and put in the refrigerator for one hour.


Grease the dish. Mix the blueberries, vanilla sugar, cornflour and lemon juice.


Roll out 2/3 of the dough on a floured surface. Spread dough into the bottom and sides of the dish. Add the blueberry mixture. Roll the dough and cut out decorative designs with a mold. Arrange dough figures on top of the pie
.


Bake pie in 180 C oven on the second lowest level for about 40 minutes. If pie begins to darken too much during baking, cover it with aluminum foil.


Carefully remove the pie from the pan and allow to cool.

4 kommenttia :

  1. Todella kaunis tuli piirakasta. Ihania nuo kukat <3

    VastaaPoista
  2. Nätti tuli kuin mikä <3 Näkisit minun tekemät piirakat. ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana "terveysruoka" :) Jännä tuo otin/ottimet...posliinia...olen jossain nähnyt melkein samanlaiset mutten saa päähäni missä...Fiskars/Billnäs antiikkimarkkinat kenties? Kauniin erikosia!

    VastaaPoista
  4. Kivoja noi kukat ristikon sijaan.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.