10.6.2016

Tapas time


Yhteistyössä/In collaboration w/ Hardy's










Tapasilta ja kannullinen sangriaa kuuluu joka vuotiseen kesäohjelmaamme jonain kauniina, lämpimänä päivänä. Tänä vuonna lämpimistä päivistä -ja tapaksista- on saatu nauttia jo keväällä, taitaa vuoteen siis mahtua vielä pari muutakin tapasiltaa parvekkeella! Nyt vain toivotaan lämpimän kesäsään paluuta ja jatkumista pitkälle elokuuhun.

Katamme kesäkeitaallemme, pikkuiselle parvekkeellemme. Käytössämme on myös talomme iso puistomainen piha grilleineen ja istuinryhmineen, mutta kun säät sallivat ulkona syömisen, istahdamme kuitenkin yleensä omalle vehreälle parvekkeelle. Sinne on kätevä kantaa ruoat ja tuuheiden puiden ja kukka- sekä yrtti-istutusten suojassa on mukava istuskella omassa rauhassa.

Monet tapasherkut löytyvät kaupasta ihan sellaisenaan tai ne valmistuvat helposti. Tällä kertaa söimme chorizo-makkaraa, manchego-juustoa sekä vesimelonia, paahdettuja manteleita, paahdettuja valkosipulinkynnellä hierottuja leipiä joiden päällä oli kaltattua tomaattia ja tilkka oliiviöljyä, uunissa paahdettuja varhaisperunoita ja niiden kanssa minuutissa valmistuvaa aiolia.

Tapasten kanssa lämpimässä illassa maistui raikas valkoinen, aprikoosinen sangria. Aprikoosin vaihtoehdoksi sopii hyvin myös nektariini tai persikka.

Aprikoosisangria

1 pullo Hardys Bin 141 viilennettynä*
6 cl valkoista rommia
1 dl aprikoosinektaria viilennettynä
5 dl spritea
4 aprikoosia neljään lohkoon leikattuna
1 appelsiini 8 lohkoon leikattuna
mintunlehtiä
jäitä


Nyt kuulisin mielelläni mitä sinä katat tapaspöytään, kesän tapasfiestoihin voisi kokeilla jotain uuttakin!



Alkoholilain takia joudun poistamaan alkoholia koskevat kommentit, muut kommentit ovat toki tervetulleita!







Tapas with a jug of sangria on a warm summer day is essential  part of our summer. There have been several summery warm days in the past weeks already, so we had our (first) tapas night already in May.


I did se the tapas selection on out
tiny little balcony. There is also a large park-like courtyard with grills and seating in front of our house, but when the weather permits outdoor eating, we ususally sit down on our tiny balcony surrounded by flowers and herbs.
Many tapas delicasies don't need any special preparation. We ate chorizo, manchego cheese, watermelon, toasted almonds, toasted bread rubbed with garlic clove topped with tomato and a splash of olive oil, roasted new potatoes  and super easy home made aioli.


Tapas dinner tasted delicious with fresh white sangria.



Apricot sangria


1 bottle of Hardys Bin 141, chilled*

6 cl white rum

1 dl apricot nectar, chilled

5 dl sprite

4 apricots, cut into wedges

1 orange cut into  wedges

mint leaves

ice



 




14 kommenttia :

  1. Hyvältä näyttää tapakset <3
    Kivaa perjantaita Lumo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapakset ovat niin hyviä. Kaikki tarpeet olivat ihan lähikaupasta eli espanjalaistunnelmaan pääsee helposti.

      Poista
  2. Meidän tapaspöydässä on aina espanjalaista munakasta cocktailkuutioiksi leikattuna. Kasvisversioihin kirsikkatomaatti ja basilikan lehti ja lihasampiin pala jamon serranoa kyytipojaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakas on muutenkin ihan lemppariruokaa, täytyykin seuraavan kerran tehdä espanjalaista munakasta.

      Poista
  3. Kyllä maistuisi tapakset! :) Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapakset ovat ihania, muistelimme syödessämme viime kesän Barcelonan-reissua. Miltei kaikki matkan ruokailut kuittaantuivat tapaksilla.

      Poista
  4. Meidän tapaspöydässä ei ole ollut koskaan mitään, mutta kateudesta vehreänä ja kuola valuen ihailen taas näitä kuvia ja ajatuksella, että tähän pitää tulla muutos! Mielettömiä kuvia ja mitä herkku tapaksia. <3 Iloista ja herkullista viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapakset ovat hyviä myös vierasruokana. Ne saa käden käänteessä esille, kun tekee itse muutaman helpon annoksen ja loput vain pilkkoo kaupan aineksista ja asettelee esille. Tuota aiolia kannattaa kokeilla, syntisen hyvää ja onnistuu aina!

      Poista
  5. Voi tuota kesäkuun syvän vihreää väriä! Ja maukkaan näköiset suupalat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkukesän vehreä vihreys on kyllä omaa luokkaansa!

      Poista
  6. Tapakset <3! Ja tuo sangria näyttää taivaalliselle <3...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sangria oli herkullista. Kannattaa muistaa sekoitella hyvin ennen tarjoilua, rommin jää muuten kannun pinnalle.

      Poista
  7. Herkullisen näköistä💟 teitkö itse nektaria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin kaupan nektaria, joka toimi ex tempore tapas-kesteillä oikein mainiosti. Vaihtoehtoisesti voisi pari hedelmää soseuttaa (maun mukaan sokeria lisäten) ja laittaa nektarin sijaan.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.