Pähkinä purtavaksi | Nut case











Pähkinät ja siemenet lisättiin kaksi vuotta sitten virallisiin ravitsemussuosituksiin, mutta edelleen niiden käyttö on vähäistä. Itse syön viljatuotteita, mutta etenkin jos viljaa ei syö lainkaan, pitää ruokavalioon mahduttaa todella runsaasti ja monipuolisesti siemeniä ja pähkinöitä, vihanneksia, juureksia, marjoja sekä hedelmiä. Yleensä lisään siemeniä ja pähkinöitä aamiaispuuron päälle ja tai illalla salaattiin.

Olen mukana Meiran ja Nelkytplusblogien yhteistyössä, jossa viisi bloggaajaa haastettiin kehittelemään kolme herkullista ja terveellistä reseptiä innostamaan meitä suomalaisia lisäämään pähkinöiden ja siementen käyttöä.


Aamulla aika tuntuu aina loppuvan kesken, mutta kiirettä voi helpottaa tekemällä aamiaisen valmiiksi jo illalla. Blogiani pidempään lukeneet ovat varmaan huomanneet tuorepuurorakkauteni. Sitä meillä tehdään eri versioina monta kertaa viikossa. Tuorepuuro on helppo ottaa myös tiivisti suljettavassa purkissa mukaan lounaaksi tai välipalaksi. Tällä kertaa herkutellaan suklaisella mantelituorepuurolla.

Itse tehty mantelivoi voi äkkiseltään kuulostaa työläältä, mutta se ei vaadi kuin kaksi helppoa työvaihetta; manteleiden paahtamisen uunissa ja hienontamisen monitoimikoneessa. Paahdoin mantelit ja annoin yleiskoneen käydä samalla kun tein vieressä ruokaa. Jos omistat hyvän monitoimikoneen, suosittelen kokeilemaan mantelivoin tekemistä. Maku on upea. Mantelivoi maistuu voin sijaan leivän päällä, se sopii myös leivontaan ja vaikka suurusteeksi.

Lisää pähkinäisiä reseptejä sekä kiva kilpailu tulossa lähipäivinä.


Mantelivoi
200 g kuorellisia manteleita
ripaus suolaa
(pari tippaa vaniljauutetta tai veitsenkärjellinen vaniljansiemeniä)




Levitä mantelit uunipellille ja paahda 200 asteessa noin 8-10 min. Anna manteleiden jäähtyä. Laita mantelit s-terällä varustettuun monitoimikoneeseen ja anna koneen käydä, kunnes mantelit ovat muuttuneet ensin jauhoksi ja lopulta tahnaksi.


Usko saattaa välillä loppua, kun mantelit jauhautuvat vain pienemmäksi muruksi, mutta yhtäkkiä öljyt alkavat irrota ja seos notkistuu voimaiseksi. Tarvitset tähän voimakkaammalla moottorilla varustetun tehosekoittimen tai monitoimikoneen, joka jaksaa pyörittää massaa n. 10min  kuumenematta. Pysäytä kone välillä ja kaavi seosta koneen laidoilta.


Tahna säilyy parhaiten jääkaapissa.


Suklaa-mantelituorepuuro

1 dl kaurahiutaleita
½ banaani
2 rkl mantelivoita
2 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
1½ dl maitoa tai mantelimaitoa



Sekoita ainekset blenderissä tai sauvasekoittimella, laita jääkaappiin pariksi tunniksi tai yön yli.

Päälle
½ banaani viipaloituna
manteleita tai siemensekoitusta
vadelmia

Yhteistyö Nelkytplusblogit /Meira


Nuts are famous for their healthy benefits; they are full of fiber and good fats and they shoud be eaten daily.




I love overnight oats, this time I made almond chocolate version.




Making of home made almond butter might sound complicated, but it's actually very easy if you have a powerful blender. Almond butter tastes divine also on bread.






Almond butter

200 g of almonds

pinch of salt

(a couple of drops of vanilla extract or a pinch of vanilla seeds)

Spread the almonds on cookie sheet and roast at 200 degrees for about 8-10 minutes. Let the almonds cool. Put the almonds in a food processor equipped with S-blade and let the machine run until the almonds first are grounded into flour and finally form paste.






Some faith is needed, it seems like that the grounded almonds never form butter, but suddenly oils are released and crumbles transform into butter. You need a blender or food processor with a more powerful engine that can run the mass approx. 10min without overheating.




Stop the machine once in a while and scrape the mixture down the sides. Store the prepared almond butter in jar in fridge






Chocolate almond overnight oats


1 dl oats
½ banana
2 tbsp almond butter
2 tbsp sugarless cocoa
1½ dl milk or almond milk

Mix all ingredients together in blender, let stand in fridge for 2 h or overnight



topping

½ banana
handful of almonds
raspberries




In collaboration with Nelkytplusblogit/Meira

4 kommenttia :

  1. Täällä myös ollut suunnitelmissa tehdä tuota mantelivoita mutta en ole vielä kerinnyt. :)

    VastaaPoista
  2. Mantelivoi menee ehdottomasti testiin. Mantelimaitoa olen aiemmin käyttänyt smoothieissa ja tuorepuurossa, on niin herkkua!

    VastaaPoista
  3. Pähkinöitä kuluu tällä ladylla aikamoinen määrä - hieman liikaakin;)
    Ripottelen niitä jogurtin tai rahkan joukkoon, saatan ottaa kourallisen silloin tällöin suuhuni ja töissäkin minulla on työpöydän laatikossa pähkinöitä iltapäivän huikohetkiä varten. Olen aina syönyt pähkinät pähkinöinä - mutta saattaapa olla, että innostun vielä näitä teidän reseptejännekin kokeilemaan, niin herkulliselta kuvat näyttävät!
    Valoa päivääsi!

    VastaaPoista
  4. Mantelivoi on hyvää ja täällä ihan kaupasta ostetua, mutta eipä montaa ainesta tarvitse. Nam. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.