Kuinka rumasta hopeaesineestä tuli korukaunotar | Transformation


 

 

Isäni jäämistössä oli isoisäni 60-vuotislahjaksi saama hopealautanen, jossa komeili rehutehtaan kuva. Aika kamala, vai mitä?
 
Isoisäni, joka oli 60-luvulla suuren sanomalehden päätoimittaja  oli saanut lautasen 60-vuotislahjaksi. Siihen aikaan oli ilmeisesti tapana antaa oman yrityksen vähän sinne päin kaiverretulla kuvalla varustettuja hopeaesineitä merkkipäivälahjoiksi. En muista koskaan nähneeni lautasta esillä. Se olikin niin kiiltävä, että sitä oli luultavasti säilytetty vuosikymmeniä, ensin isovanhempieni ja sittemmin isäni kodissa, kaapin perällä tiiviisti pakettiin käärittynä.

En nähnyt mitään järkeä jatkaa suvun perinnettä ja hautoa lautasta kaapissa tai käyttää sitä muutaman kerran seuraavina vuosikymmeninä vain vitsin vuoksi. Jaoimme veljeni kanssa myös laatikollisen hopeisia lasinalusia, joihin oli kaiverrettu teurastamojen kuvia. Ne riittänevät vitsiksi ja olemmekin ne pari kertaa jo kaivaneet vieraiden kauhisteltavaksi esiin. Myydä Farmos-lautasta ei oikein kannattanut, sillä hopean hinta on alhainen, eikä painavahkosta lautasestakaan romuhopeana olisi  parhaimmillaankaan paljoa satasta enempää saanut. 

Siipan suvusta onneksi löytyy alan osaamista ja niin lautanen lensikin sulatuspataan. Sulatetusta lautasesta kälyni mies, hopeaseppä Heikki Laakso teki hopeapuikkoja, josta koruja lähdetään muotoilemaan. Hopeaesineissä on käytetty usein ns. työstöhopeaa, jossa hopeapitoisuus hieman alhaisempi kuin koruissa yleensä käytetyssä hopeassa, mutta hyvin tämäkin hopea työstyy koruiksi.

Myös Tuulanneli kirjoitti vanhojen korujen työstämisestä uudeksi jokin aika sitten. Jos laatikoiden perältä löytyy vanhoja koruja, jotka ovat hajonneet tai eivät istu omaan tyyliin

ne kannattaa hyödyntää ja teettää suomalaisella taitajalla oman näköisiä, yksilöllisiä, käsityönä tehtyjä koruja.

Miltei 400 g painavasta lautasesta riittää tulevaisuudessa useampaankin koruun, ensimmäisenä siitä tehtiin tyylikäs minimalistinen hopearannekoru. Heikki on tehnyt myös kihla- ja vihkisormukseni, rannekorun pelkistetty muoto mukailee niiden linjoja. Tarina lautasesta säilyy, mutta nyt mieluisena koruna se pääsee myös käyttöön.




I inherited recently an ugly silver plate. My sister in law's husband is a master silversmith. He melted the plate and made me a stylish minimalist bangle. I also have now silver on hold for my later jewelry custom orders.


 

Seuraa Lumo Lifestyleä facebookissa ja instagramissa

 
 

16 kommenttia :

  1. Kaunis! Kierrätystä parhaimmillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätys kunniaan! Hopeasta on paljon enemmän iloa koruna kuin rumana lautasena.

      Poista
  2. Jalometallit ovat siitä hyviä kun niistä voi tehdä uusia koruja, niitä suosittelen monesti asiakkaille yhtenä vaihtoehtona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Olen aiemmin myös pari kultakorua kierrättänyt uudeksi.

      Poista
  3. Yksinkertainen malli on aina tyylikäs ja ajaton. Näin ollen sitä on helppo yhdistellä muiden korujen kanssa. Hieno idea :-)
    -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä rannekorua voi käyttää minkä tahansa kanssa.

      Poista
  4. Upea ja juuri sinun tyylinen koru :)

    Meillä jokaisella löytyy arvoesineitä, jotka pystyy näin hienosti kierrättämään.
    Tärkeät muistot kulkevat hienosti mukana!

    VastaaPoista
  5. Upea rannerengas ja mikä parasta "rehutehtaan lautanen" säilyy sinulle mutta vähän eri muodossa. Itselleni on äitini isän kultaisesta vihkisormuksesta tehty kaulakoru/rintakoru ja siihen on yhdistetty Ylämaan spektroliittia myös. Sormuksen muoto ja kaiverruksetkin on säilytetty - ihana ja rakas koru <3 ja merkitsee minulle paljon.

    VastaaPoista
  6. Kiva idea! Mullakin olisi tuolla kaapissa vaikka mitä perittyä hopeaa, hmmm....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna mennä vaan! Parempi tehdä jotain jolla on käyttöä!

      Poista
  7. Onpa kaunis kuva sinusta:)Kyllä kannattaa kierrättää ja saada sitten mieleisensä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kyllä hopeasta on paljon enemmän iloa näin

      Poista
  8. Ai, että kun hieno, kaunis ja sydäntälämmittävä idea <3. Ihan mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tämä paljon parempi idea kuin hautoa lautasta kaapissa. Koru on ollut joka päivä ranteessa. Tuli samalla työllistettyä hieman käsityöläistäkin!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.