Helpot kesäkurpitsa-parmesanranskalaiset * Easy zucchini parmesan fries

 


 
 
Kesäkurpitsa on sellaisenaan miedon makuisena vähän tylsä, mutta sopivasti maustamalla siitä saa helposti herkullista.
 
Jääkaapissa oli puolikas isosta kesäkurpitsasta, joka piti saada syödyksi, mutta en keksinyt mitään kivaa reseptiä. Tilanteen pelasti taas Pinterest; kesäkurpitsaranskalaiset! Jääkaapistakin löytyi vielä kova kanttipala parmesania, jonka sain raastettua.
 
Kesäkurpitsaranskalaiset
 
1 kesäkurpitsa
1 muna
1,5 dl parmesanraastetta
mustapippuria
(kuivattuja yrttejä)
 
Leikkaa kesäkurpitsa pitkittäin kahdeksaan lohkoon, pätki lohkot kahteen-kolmeen osaan. Pyörittele kesäkurpitsatikut kananmunassa ja sen jälkeen parmesanraasteessa. Ylimääräisen parmesanin voi ripotella tikkujen päälle. Rouhaise päälle vielä hieman mustapippuria. Suolaa ei välttämättä tarvita, parmesan on aika suolaista.

Paista 200 C uunissa 10 min, vähennä lämpöä ja paista vielä 5 min 170 C uunissa.
 
Lisämakua saa sekoittamalla parmesanin joukkoon 1,5 tl kuivattua yrttiä (oregano, basilika, rosmariini), mutta "ranskalaiset" olivat herkullisia jo sellaisenaankin.


 
 Zucchini with its mild flavors a bit boring, but with seasoning it turns delicious.I had in the refrigerator  a half a big zucchini, which had to be eaten, but I did not come up wiht any good recipe. The situation was saved by Pinterest again; zucchinin fries! In the fridge I found yet a hard piece of Parmesan cheese, which I shredded.


 
Zucchini fries


 
1 zucchini


1 egg

1.5 dl Parmesan

black pepper

(Dried herbs)


 
Cut the zucchini lengthwise into eight sections and blocks of two or three parts. Swirl zucchini sticks in egg, and then in Parmesan. Any excess Parmesan you can sprinkle on top of the sticks. Sprinkle with some black pepper. Salt may not be needed, as parmesan is pretty salty.


Bake in 200 C oven for 10 minutes, reduce heat and cook for a further 5 min at 170 ° C  oven.Additional flavors may be added by mixing parmesan with 1,5 tsp dried herbs (oregano, basil, rosemary), but "fries" were delicious also without any additional seasoning.

 
 
 


4 kommenttia :

  1. Tämä menee kokeiluun! Rakastan kesäkurpitsaa ja parmesaania, joten ei voi olla kuin hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat todella hyviä. olen tehnyt jo pari kertaakin.

      Poista
  2. Innolla jo odotan töistä kotiutumista, että pääse testaamaan tätä. Nam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, helppoa ja hyvää!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.