"Te syötte niin hienosti ja kalliisti" / "You eat only fancy & expensive food"

 Hummerikeittoreseptillä helposti saa elististisen ruokahifistelijän maineen. Minulta onkin välillä kyselty syömmekö mitään “tavallista”. Tavallinen on aika suhteellinen käsite ja suomalaisten ruokailu on yleensä ottaen muuttunut omasta lapsuudesta aika lailla. Ruskea kastike ja keitetyt perunat ovat lukemani ja kokemanikin perusteella nykyisin yhä harvemmassa pöydässä perusruokaa. (mutta ei meilläkään hummerikeittoa ole tehty kuin pari kertaa ikinä.
 
Kahden aikuisen taloudessa, jossa ei onneksi kärsitä yliherkkyyksistä tai allergioista, voi kokata melko vapautuneesti ja vaihtelevasti. Eineksiä meillä ei syödä juuri lainkaan, mutta välillä ateria voi olla varsinainen kaapeista kaahittu kokoonpano.
 
Joillain lukijoilla ja ystävilläkin on sellainen käsitys, että syömme monimutkaisesti valmistettavia aterioita ja kalliisti, mutta yleensä syömme hyvin edullisesti. Arkisin hyvin halvalla, viikonloppuna hieman enemmän satsaten. Varsinaiseen valmistamiseenkaan ei yleensä kauaa kulu aikaa ainakaan arkisin. Ruoka on useimmiten puolessa tunnissa valmista tai ainakin varsinainen aktiivinen valmistusaika on maksimissaan kymmenissä minuuteissa, vaikka ruoka olisikin uunissa hieman pidempään.

Pääasiallinen ostospaikkamme on kodin lähellä sijaitseva Lidl. Tuotteita joita ei saa Lidlistä haetaan Citymarketista, välillä jotain extraa myös Stockmannilta ja lihoja (niitä edullisia ruhonpaloja makkaroihin ja patoihin) hallista. Koetan myös aika paljon ostaa sesongin mukaan; tuotteet ovat tuoreita ja hinnat edullisempia.

Tässä muutamia viime aikojen tyypillisiä, edullisia aterioita.
 
 
Maanantai (5:2-paastopäivä);
 
Sekasoppa; silputtu, kuullotettu sipuli, edellisen päivän noutonepalilaisesta yli jääneet riisit , tilkka tulista kastiketta sekä vihannespaloja kasvisliemeen (noutoruokaa meillä syödään vain joitain kertoja vuodessa, mutta sunnuntaina en jaksanut kokata), pakkasesta pinaattipussin loput, pari tomaattia pilkottuna ja vähän mausteita.

Oli sen verran epämääräisen näköistä, etten kuvannut. Erittäin hyvää keitto kylläkin oli!
 
Hinta n. 1,50€/ruokailija


With a lobster soup recipe a blogger can easily achieve an elitistic reputation. Once in a while I have been asked if we eat anything "normal". Normal is pretty relative term, and the Finnish dining has generally changed quite a bit from my childhood. Brown sauce and boiled potatoes are now becoming scarcer, and the new normal is something else (Although not necessarely lobster)

In household of two adults, both without limitations or allergies, one can cook quite freely, and vary a lot. Prepared foods we do not eat hardly at all, but quite often meal consists of mixed ingredients we have at home.

Some of my readers and also some friends have the idea that we our meals are complicated and expensive, but usually we eat very cheaply. Preparing time is usually quite short, at least on weekdays. The food takes usually max. half an hour to prepare, or at least the actual active cooking time is 10-20 min, even if the food would be in the oven simmering for a longer time.

. I try to buy mostly according to the season; products are fresh and prices affordable.

Here are some recent typical, low-cost meals we have had lately.




Monday (5: 2-day fast day);

Mixed soup; chopped, sauteed onion, left overs from previous day's Nepalise take out dinner; rice, a splash of hot sauce, and vegetable pieces with vegetable broth, some frozen spinach, couple of chopped tomatoes and a little seasoning.


Soup wasn't very pretty, so I didn't take a photo of it. Very good it certainly was!

Price approx. 1.50 €/pp


 

Tiistai;
 
 
"Maalaiskananpojan paistia" = broilerin luullisia reisipaloja, 1 lime, 1 iso punasipuli, 1 isohko porkkana, 1 isohko peruna. Mausteita ja tilkka oliiviöljyä.

Hinta n. 2,50€/ruokailija (broileri ostettu kampanjahintaan)


Tuesday;

Chicken thigh pieces, 1 lime, 1 large red onion, 1 fairly large carrot, 1 fairly large potato. Spices and a splash of olive oil.

Price approx. 2.50 €/pp (chicken purchased at a special price)



Keskiviikko (5:2-paastopäivä)

Tomaattianjovispasta; kuva kesältä, resepti täällä.


Hinta n. 2€/ruokailija



Wednesday (5: 2-fast day)

Tomato anchovy spasta; photo from the summer, recipe can be found here.

Price approx. € 2/pp



Torstai

Maalaiskananpojan paistia (samasta paketista kuin tiistaiset), tomaatteja, porkkanaa, punasipulia, rakuunaa.


Hinta n. 2,80  €/ruokailija


Thursday


Chicken thighs (from the same package as Tuesday's), tomatoes, carrots, red onion, tarragon.


Price approx. 2.80 €/pp
 
 


12 kommenttia :

  1. Voi ei ovatko ihmiset tuollaisia ruvenneet kyselemään. Kyllä nyt muutenkin mieluusti katselen ihanaista hummerikeittoa, kuin pinaattiplättyannosta, että siinä mielessä. Ja tässä kaksi muksua lentänyt pesästä ja kaksi vielä kotona ja jo nyt ruuan ostamisen määrä on huikeasti laskenut.

    Jos katselen mieheni vanhempia, jotka ostavat kaiken Stockmannin Herkusta ja no isänikin ja hänen vaimonsa myös ja heidän lähiruokkakauppansa on keskustan Stockmann. :) Niin ei heillä silti kahden aikuisen taloudessa hurjasti rahaa ruokaan mene. Ja yleensä myös kun ikää on, on myös varaa hieman hemmotellakin. :)

    Me ostamme paljon Lidlistä tai oikeastaan ensisijaisesti ja mahtavaa, että juuri löysin Lidlin valikoimasta tuoretta inkivääriä. Kyllä pystymme syömään eriomaisen hyvin ja edullisesti, kiitos Lidlin. :)

    Joten jatka vaan näiden ihanuusreseptien jakamista, nautin näistä kovasti <3

    Ihanaista torstaita Sinulle lumoava kokki. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullinen ja jopa näyttävä ruoka ei välttämättä ole kallista eikä edes mutkikasta valmistaa. Kuviin annoksia tulee tietysti aseteltua nätisti, mutta periaatteeni on arki- ja juhlaruoissakin, että niiden tulee valmistua vaivattomasti.

      Luomuinkivääriä ostin itsekin Lidlistä, ihan kaikkea sieltä ei saa, mutta välillä ihan yllättäviäkin juttuja sieltä löytyy.

      Kivaa, joskin räntäistä torstaita!

      Poista
    2. Ihana Lumo. <3 No niin olen kuule fanittanut näitä sinun ruokakuvia jo pitkään. Ihanaa katsella kauniita kuvia. En missään nimessä itsekään kuvaisi blogiin jotain rumaa ruokapläjäystä se vaan olisi jotenkin ruokotonta. Vaikka muutoin omassa blogissa harrastankin vastakkainasettelua, meikitön naama ja meikillä ja tätä rataa. Mutta ne ovat samalla huumorilla maustettuja.

      Ruoka on siinä mielessä kapea-alainen, että ruokapostauksiin on hieman hankalaa huumoria viljellä ellei satu olemaan Iloinen kokki vai mikä sen brittimiehen nimi oli, joka iloisesti televisiossa kokkaili ja otti aina huikkaa pullosta samalla ;)

      Pidän hurjan paljon elegantista blogistasi ja miten kauniita kuvia otat. Miten ihanan myös rosoisilta ja lämpimiltä nämä lihapataruuat esimerkiksi näyttää kyseisessäkin postauksessa.

      En lähde arvostelemaan kenenkään syömisiä myöskään, lihaa vaikka joka päivä, ihan sinun oma asia. <3 Että näin :)

      Vastailin juuri kaikkiin aivan mielettömiin vastauksiisi oman blogin puolella. Tulit yhtäkkiä aivan todella tutuksi vastauksiesi kautta. Aivan mahtavaa oli lukea niitä. Kiitos myös vertaistuellisesta vastauksesta pönttöbloggaajapostaukseen. Sain siitä paljon tukea. Tälläisenä uutukaisena bloggaajana pelisääntöjä on välillä vaikeaa hahmottaa. :)

      Ihanaa että liityit lukijaksi, todellakin piristi tämän räntäisen loskaisen synkän päivän.
      Blogissani on muuten huippu Yotuel hammastahna arvonta vielä tämän päivän. Poikkaisen sen juuri ennen reissua. Täytyy huomenna sitten vielä kaiken pakkaamisen ja siivoomisen lisäksi arpoa hammastahnat. Ohessa linkki arvontaan, jos haluat vielä siihen mukaan. :)

      Terkkuja lähetän sinulle sieltä Friscosta ja laitan blogiin joitain kuvia. :) Aivan mahtavaa että olette olleet siellä häämatkalla. Otan teistä mallia, väsytetään ensimmäisenä päivänä itsemme ja kiipeillään katuja, jotta nukutaan kuin tukki ja aikaero ei tunnu missään. :)

      Kuullaan. <3

      Lämpimin terkuin Tiia

      http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2014/10/yotuel-maailman-parhaat-hammastahnat-ja.html

      Poista
    3. Etenkin ruoasta tulee blogattua ehkä vähän totisemmin, vaikka pidänkin itseäni aika huumorintajuisena tyyppinä.

      Muutama asiakkaani ja pari kollegaa kilpailevista yrityksistä lukee blogiani. Osa oli lukenut jo jonkun aikaa, ennen kuin ensimmäisen kerran laitoin profiilikuvan blogiin (pari vuotta sitten oli vielä paljon yleisempää blogata täysin anonyymina). He totesivat aivan uusia puolia auenneen minusta blogin myötä. Kaikkien kanssa ei ollut esim. tullut puheeksi rakkauteni ruokaan (vaikka se varmaan näkyi, etenkin ennen kuin aloitin 5:2-paaston...)

      Hauskaa matkaa!

      Poista
  2. Itse ajattelen, että laadukkaan ja terveellisen ruuan nauttiminen on parasta, mitä voin hyvinvoinnilleni tehdä. Postauksia seuraamalla tulee tahtomattaankin luotua mielikuvaa kirjoittajasta ja juuri blogisi kaltaisissa lifestyle-tyyppisissä mielikuvaa nimenomaan pyritään luomaan. Blogisi ruokaohjeet ovat enimmäkseen kiinnostavia, mutta mielikuvissani lihan osuus niissä on melkoisen korostunut. Toki kukin saa kokata tyylinsä ja halujensa mukaan. Itse olen kuitenkin vähentänyt lihan osuuden minimiin ympäristö- ja ravintotietoisuuden lisäännyttyä. Kiitos 5:2-ohjeista. Ne luen aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein kelata taaksepäin ja katsoa kuinka paljon liharuokia oli viimeisessä kahdessasadassa postauksessa (sen pidemmälle en jaksanut/ehtinyt mennä). Liharuokia taisi olla kahdeksan (toki olemme useammin syöneet lihaa kuin kahdeksan kertaa sitten kevään), lisäksi viitisen reseptiä on linturuoille. Muuten reseptit ovat kasvisruoille ja -lisäkkeille. Kun resepteistäni suuri osa on ollut kasvispainotteisia, en ollut ajatellutkaan, että mielikuvissa korostuisi karnivoribloggaaja.

      Syömme paljon kasvisruokia (joissa osana saattaa olla kyllä jonkin verran maitotaloustuotteita tai munia). Kalaa pitäisi syödä enemmän, sen tiedän. Lihaakin syömme, etenkin lampaan lihaa. Appivanhempani saavat tutulta lampurilta lampaanlihaa kiitokseksi heidän laitumensa käytöstä. Mieluiten syön sellaisten eläinten lihaa, joiden tiedän saaneen elää hyvän elämän kesällä laitumella ja talvella tilavassa pihatossa. Lautasella on kuitenkin aina paljon kasviksia ja etenkin kesä on aivan parasta aikaa, kun kauden ihanat värikkäät kasvit nokkosesta ruusunlehtiin pääsevät lautaselle.

      Kuten totesit, kirjoittajista tulee luotua helposti mielessään jonkinlainen kuva. Bloggaajista muodostuu kuitenkin helposti lukijalle vääristynyt mielikuva, kun he julkaisevat vain valittuja (ja usein parhaita) paloja elämästään. Paljon ruoasta bloggaavan ruokavaliostakin voi muodostua todellisuutta rajoittuneempi kuva; samoja ruokia ei tule kuvattua kahta kertaa, vaikka joitain samoja ruokia tuleekin syötyä silloin tällöin, eikä "rumista" ruoistakaan tule napsittua kuvaa (olisitpa nähnyt eilisen munakkaan, ei ollut lautaselle nostettuna kovin kaunis... maukas kylläkin). Varsinkaan talvella en usein vain jaksa stailata, laittaa valoja, jalustaa jne., joten vain mielenkiintoisimmilta näyttävimmät ruoat päätyvät kuviin. Enkä koskaan ole ajatellutkaan, että kertoisin "kaiken" blogissa, edes syömisistäni.

      5:2-paasto on ollut helpohko tapa painonhallintaan, viime aikoina en vain ole työpäivine jälkeen jaksanut keksiä uusia reseptejä vaan aika lailla ollaan menty skahsuka-munakas-salaatti & kala/broileri-linjalla.

      Poista
    2. Pahoittelen, jos kommenttini ei ollut sinulle ja lukijallesi mieleen. Olen satunnainen lukija (lähinnä olen kiinnostunut 5:2-ohjeista), joten mielipiteeni perustuu todellakin vain mielikuvaan. Lifestyle-blogeissahan juuri sitä meilikuvaa kaiketi tietoisesti luodaan ja lukijan mielikuva on lukijalle "oikea", vaikka sillä ei olisikaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ehkä postauksen provosoivan otsakkeen siivittämänä uskaltauduin laittamaan kommenttiin mielipiteeni. Mukavaa loppusyksyä sinulle ja kiitos edelleenkin 5:2-ohjeista!

      Poista
    3. En loukkaantunut kommentista. On vain hyvä, että saadaan keskustelua aikaan. Kommenttien ei tarvitse olla myöskään myötäileviä, vaan erilaiset näkemykset ovat kiinnostavia. Mielelläni luen kommenttejasi jatkossakin!

      En ole tietoisesti rakentanut harkittua bloggaajamielikuvaa itsestäni, vaikka toki postauksiin päätyvät lähinnä mukavimmat hetket ja parhaat ruoat. Joskus olen yllättynyt millaisia mielikuvia olen luonut lukijoille, olivatpa ne positiivisia tai negatiivisia. Ymmärrän myös, että suurin osa lukijoista ei ole lukenut kaikkia kirjoituksiani, vaan mielikuva saatetaan muodostaa muutaman postauksen perusteella. Ehkäpä olet poikennut lukemaan enimmäkseen juuri niiden "lihaisten" postausten kohdalla.

      Hyvää syksyn jatkoa, Päivi!

      Poista
  3. Joskus aina laskeskelen annoksen hintaa ja kyllähän kokkaaminen kotona on halvempaa ja terveellisempää kuin esim. pikaruokaloissa syöminen. Ikävä kyllä tämän kokin mielikuvitus ei kovin kummoisiin kanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi netti on pullollaan reseptejä. Joskus kun mielikuvitus ei laukkaa lainkaan, haen Pinterestistä jollain hakusanalla, vaikkapa salad tai chicken. Muutamassa minuutissa löytyy valmis resepti tai idea annokseen.

      Poista
  4. Sun ruokakuvat on niin herkullisia, että se välittyy ruudun tällekin puolelle! Kaunis esillepano hivelee, kekseliäisyys samoin ja eritoten pidän tyylistäsi kattaa annos lautaselle.

    Mä haaveilen hankkivani kirppareilta ym. "blogilautasia" eli sellaisia eriparisia astioita ja aterimia, sillä aika monta ruoka/leivontapostausta on itsekin tullut julkaista ja kaikissa miltei samat Teema-astiat. Ihan parhaitahan ne ovat, ja sopivat ajattomuutensa vuoksi niin arkeen kuin juhlaankin, mutta lautasen väri, muoto ym. ovat ihan yhtä tärkeitä ruokakuvien ottamisessa kuin kuvakulma, valaistus ja itse sapuska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaisia olen keräillyt jo vuosia ennen blogin aloittamista (niistä tuli "blogiaterimia" myöhemmin), mutta eriparisia "blogilautasia" olen ostanut kuvaamista varten. Siippa on välillä vähän happamana, kun astioita on kaapit väärällään, mutta toisaalta hän kuitenkin tsemppaa kuvaamisessa ja bloggaamisessa.

      Välillä tulee vähän hifisteltyä ruoan asettelussa, mutta koetan kyllä ottaa kuvat niin nopeasti, että pääsen itsekin syömään lämmintä ruokaa.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.