Kevytkenkäinen aamiainen / Breakfast for a shoe lover

 
 
 

  


 

 
  
 

 

Laitetaanpa Pariisiin kuvien väliin tunnelmia viime viikolta.

Stockmann oli eräänä aamuna viime viikolla kutsunut joukon muotitoimittajia ja bloggaajia aamiaiselle.

Nautimme aamiaisen Fazer Champagne barissa (tosin ilman shampanjaa, olihan arkiaamu ja useimmilla oli työpäivä edessä), samalla meille esiteltiin syksyn muotiteemoja sekä tavaratalon uutta kenkäosastoa.

Olin käynyt puolivalmiilla kenkäosastolla jo edellisellä viikolla. Nyt esillä oli enemmän kenkiä kuin edellisellä viikolla, vaikka yksi kulma osastosta oli vielä avaamatta. Viralliset avajaiset ovatkin tänään. Avajaisiin en kuitenkaan pääse, kun olen täällä Pariisissa jo ensi syksyn trendien parissa.
 
Jalkineissa on nyt paljon eläinkuoseja, sydämiä, solkia, niittejä ja vetoketjuja. Minulla olikin eläinkuosiset kengät jalassa, ne olen hankkinut pari vuotta sitten, mutta eläinkuosit tulevat aina vain uudestaan, joten kenkäni ovat taas trendin harjalla.  Ostin tilaisuuden päätytyttä itselleni nilkkurit, ilman suurempia koristeita tosin. Trendikkään tolppakorkoiset, joilla pysynee pystyssä talvikeleilläkin. Niistä ei tullutkaan otettua kuvaa, mutta täytyy myöhemmin napata kuva blogiinkin kunhan alan käyttämään niitä ilmojen hieman viilennyttyä.
 
Tuosta laukusta otin kuvan muistuttamaan itseäni New Yorkista joitain vuosia sitten ostamastani Dooney & Bourken seepralaukusta, joka on jälleen kerran trendikäs. Täytyykin ottaa se käyttöön taas.
 
I was invited among fashion journalists & group of bloggers at Stockmann department store's breakfast. We were told about current trends and the new shoe department was introduced.
 
There are now lots of animal designs, hearts, buckles, rivets an dzippers on shoes. I wore my black and white pony hari zebra ballerinas. Few years old already, but still trendy.
 
 
 

4 kommenttia :

  1. Oi mitä kenkiä - luulin ensin, että ne ovat Pariisista, mutta että Suomesta. Taitaa olla Stockmannin reissu edessä;)

    VastaaPoista
  2. Pariisista on tulossa ikkunaostoskatsaus, mutta kyllä Helsingistäkin löytyy kattavat valikoimat näyttäviä kenkiä.

    VastaaPoista
  3. Oho....minäkin olisin veikannut tätä Pariisin kenkäkuva kavalkadiksi. Stocka on selkeästi parantanut
    kenkäosastoon ja valikoimiaan. Siellä on mielestäni ollut vähän tylsää viime vuosina mutta nyt voisin ehkä piipahtaakin. Minnankin ihanuuksia kuvissa <3
    Eläinkuosi on minulla myös voimakkaasti mukana kengissä sekä laukussa. Omistan myös yhden "kirahvikuvioisen" laukun mutta seepraa en joten täytynee mennä kurkkimaan tuota ihanuutta.
    Pariisin kuvia odotellen... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli ainakin väriä, detaljia, koristetta ja muuta hyvin ajankohtaista kengissä.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.