Ruokaa metsästä / Food from the woods




Viime vuonna alkukesästä olin Happy Joe-siiderin järjestämässä tilaisuudessa, jossa Sami Tallberg kokkasi ja kertoi villiruoasta. Kävi ilmi, että Sami asuu lähelläni ja kaikki hänen ruokiin keräämänsä villiyrtit oli kerätty aivan naapuruston metsistä ja joutomailta. Sainkin aikamoisen innoituksen villiruokaan ja keräilin kodin viereisestä metsästä viime kesänä mm. ruusun terälehtiä, horsman- ja syreenin kukkia, ketunleipää ja villiä ruohosipulia jo aiemmin keräämieni vadelmien, puolukoiden ja metsämansikoiden lisäksi.

Joitain viikkoja siten lainasin kirjastosta Samin Villiyrttikirjan, jonka lainan taidan vielä uusiakin Olen lukenut sitä ahkerasti, mutta vasta viime viikonloppuna lähdin luonnosta yrttejä etsimään. Kasvillisuuden kasvu ryöpsähtikin pääsiäisestä viikossa ihan silmin nähden.

Löysin suojaisista kallion koloista orvokkeja ja horsman versoja (alle 20 cm pitkät ovat sopivimpia, isommista tulee jo vähän puisevia). Nokkonen versoi ihan takapihalla. Yleensä inhoan väistellä nokkospuskia vadelmia kerätessä, mutta nyt niitä olikin näppärä keräillä  ihan kodin vierestä. Voikukan ja villivadelman pieniä lehtiäkin keräsin salaattiin.

Olin ottanut pakkasesta tutun lampurin kautta hankittua lammasta, jonka paistoin ja maustoin yksinkertaisesti suolalla ja pippurilla. Nokkosesta pyöräytin lampaanlihan maustajaksi tuhtia pestoa, salaattiin tuli retiisiä ja babypinaattia sekä tuoreita horsman versoja, voikukan ja vadelman lehtiä, lisäksi vielä orvokin kukkia koristeeksi.

Horsmat nautittiin parsan tapaan; kiehautin versot nopeasti ja tein niiden viereen Villiyrttikirjan reseptillä sitruunaista ruskistettua voita.

Nokkospesto

2 dl tuoreita nokkosen versoja
¾ dl (para)pähkinöitä
1 dl oliiviöljyä
½ dl raastettua parmesaania

1 valkosipulinkynsi
½ tl mustapippuria
½ tl suolaa

 
Yhdistä kaikki ainekset monitoimikoneen kulhoon. Jauha seos halutessasi rouheiseksi tai käytä se tasaisemmaksi.


Maitohorsman versoja ja ruskistettua voisulaa

n. 40 nuorta maitohorsman versoa
100 g voita
2 valkosipulin kynttä murskattuna
muutama oksa tuoretta timjamia
1 sitruunan mehu
merisuolaa ja pippuria myllystä
 
Laita voi, yrtit ja valkosipuli kattilaan, säädä kuumalle ja anna kiehua niin että kaikki neste haihtuu, jolloin voin maitohera alkaa ruskistua. Kun pähkinänruskea väri on saavutettu, lisää sitruunanmehu joukkoon, sekoita hyvin ja anna voin maustua vielä viiden minuutin ajan.

Siivilöi mausteet harvalla siivilällä niin, että maitohera jää joukkoon.


Keitä maitohorsman vesoja noin minuutti merisuolalla mausteussa vedessä, valuta ja pyöräytä kulhossa tai pannulla ruskistetun voisulan kanssa.

Mausta suolalla ja pippurilla.



 
Early last summer I attended an event, where Finnish chef Sami Tallberg cooked with wild herbs. I liked the idea, especially when I found out he lives very close to me and forages his herbs in the neighborhood.

Last summer I used rose petals, lilac and willowherb flowers and woodsorrels in my cooking, but I wanted to start the season early this year. Willob herb and nettle shoots are now in season as spring is early, I also foraged dandelion leaves and violet flowers for my salad last weekend.


Nettle pesto

2 dl of fresh nettle shoots
¾ dl (para) nuts
1 dl olive oil
½ dl grated Parmesan cheese

1 clove of garlic
½ teaspoon freshly ground black pepper
½ teaspoon of salt


Combine all ingredients in food processor bowl. Grind the mixture coarse or smooth to your taste.



Willowherbs with browned butter


About 40 young willowherb sprout s
100 g  butter
2 garlic cloves, crushed
a few sprig of fresh thyme
Juice of 1 lemon
sea ​​salt and freshly ground black pepper


Place the butter, herbs and garlic in a saucepan, adjust on hot and let simmer so that all the liquid evaporates an butter begins to brown. When the nut brown color is achieved, add the lemon juice in the pan, stir well, and simmer for a further five minutes.

Strain the spices out with a sieve.


Cook willowherbs for a minute in sea salt flavored water, drain and mix in a bowl or pan with melted butter browned.

Season with salt and pepper.

4 kommenttia :

  1. Mmm, noita maitohrosmia pitäisi kyllä kokeilla. Vielä en ole ulkoa bongannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikonloppuna horsman versoja oli vain suojaisissa kallionkoloissa, mutta nyt noita juuri n. 20 cm pituisia versoja alkaa näkyä muuallakin

      Poista
  2. Onpas upea annos! Ja ihanaa, että olet uskaltanut keräämään aineksia luonnosta. Wau!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerään vain kasveja, joita varmasti tunnistan. Villiyrttikirjassa on monien kasvien kuvia, mutta ne ovat täysikokoisista kasveista enkä ainakaan niiden versoja tunnista. Keskityn siis niihin, jotka tunnen. Kesällä käytän horsmasta kukkia salaatin ja jälkkäreiden kaunistuksena, kun varret ovat jo liian kovia.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.