Oía, Santorini

 
 
 
 
 


 


 
  




 
 


 
 
 

 
 
 


 



 
 

 

 
 
 
 
 
 
 
 
Oía eli Ía on Santorínin toiseksi suurin taajama, ja sijaitsee sen pääsaaren Thíran pohjoisosassa rantajyrkänteellä kalderan reunalla. Kaldera on tulivuoren romahtamisesta syntynyt tuliperäinen muodostuma.

Oía  on tunnettu upeista auringonlaskuistaan. Kuulimme, että suuri osa Kreikassa myytävistä postikorteista on kuvattu täällä., myytiinpä niitä missä päin Kreikkaa tahansa.Ei ihme, jyrkille rinteille rakennetut huikaisevan valkoiset talot, siniset kupolit ja syvän sininen meri tekevät siitä todella kuvauksellisen.

Ajoimme paikallisbusseilla Kamarista Oíaan yhtenä iltana auringonlaskua ihailemaan ja vielä lähtöä edeltävänä päivänä uudestaan samoilemaan kauniin kylän kapeilla kaduilla ja jyrkillä rinteillä.

Vaikka saaren varsinainen turistikausi oli vasta aluillaan ja turisteja huomattavasti vähemmän kuin heinä-elokuussa, oli varsinkin auringonlaskun aikaan rinteillä paljon väkeä ja auringon plumpsahdettua mereen alkoi varsinainen kansainvaellus kohti bussipysäkkiä. Kun nytkin oli pysäkkiaukiolla ja bussissa melkoinen tungos, voi vain arvailla millaista on kuumimman sesongin aikaan. Olimmekin tyytyväisiä, että olimme matkalla "hiljaiseen aikaan".
 
 
Oía in Santorini is known for spectacular sunsets and also we took bus from Kamari to Oía to see the sunset. The village with white houses and blue domes was so pretty that we went there also second time.

Even though the turist season is was not in full swing, especially in the evening the village's narrow alleys and deep hills were full of people. I can just imagine how big crowds there are during the peak season. 

18 kommenttia :

  1. Mielettömiä kuvia upeasta paikasta!! Olen ollut häissä v.1988 Santorilla ja mitkä muistot noista kuvista tulikaan. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisen ja valkoisen kontrasti oli kyllä huikaiseva ihan luonnossakin.

      Poista
  2. Vau, mitä kuvia! Kunpa tuonne pääsisi...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi itsekään varmaan Santorinille eksynyt, jollei älyttömän halpaa äkkilähtöä olisi tullut netissä vastaan.

      Poista
  3. Todella kauniita kuvia! Oia on todella lumoava paikka! Lomailtiin siellä jokunen vuosi sitten juhannuksen aikoihin. Patikoitiin muutaman kerran Oiasta Thiraan pikkupolkuja pitkin aikaisin aamulla - aivan ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thirasta patikoimme vain viereiseen Imerovigliin ja Kamarista viereiselle vuorelle ja sieltä Perissaan.

      Poista
  4. pirjo Vain kreikkalaiset voivat luoda tuollaisen lumoavan kokonaisuuden! Kiitos hyvien kuviesi,pääsemme osalliseksi tunnelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorenrinteiden kylät olivat kyllä valkosinisyydessään lumoavia.

      Poista
  5. Oi ihana Oia <3 Olen menettänyt sydämeni Santorinille ja Oialle ihan täydellisesti. Mitenköhän meinataan selvitä tämä kesä reissaamatta tuonne... päätettiin siis tämä kesä pysyä kotimaassa jotta ensi talvena on varaa reissata pidemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin kakki postauksesi Santorinilta ennen matkaa. Vähän ehdin vielä selata Tripadvisoriakin, mutta matka tuli niin äkkiä, että aika vähillä tiedoilla lähdettiin matkaan.

      Poista
  6. Hienolta näyttää, Santorini olisi kyllä yksi harvoista "rantalomakohteista" jonne joskus haluaisi päästä. Ja just kun pahin turistiaika on ohi tai vasta alkamassa.
    Nti Papu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppukevät tai alkusyksy ovatkin varmaan parasta aikaa, ei liian kuuma, vähemmän väkeä.

      Poista
  7. Upeita kuvia!! Mun on jostain kumman syystä tehnyt jo tosi pitkään mieli mennä Santorinille, en tiedä yhtään mistä matkavimma on tullut. Täytyy yrittää jossain välissä ehtiä käydä sielläkin. Mutta ensin pitää saada piha kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Santorini on kyllä upea paikka, etenkin Oian kylä.

      First things first; piha kuntoon, sitten matkamietteisiin.

      Poista
  8. Yhtä postikorttia oli koko postaus: huikasevan kauniita näkymiä. Ehkä sittenkin haluan joskus Kreikkaan kesällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppukevät tuntui olevan juuri sopiva aika; ei liian kuuma, ei liikaa ihmisiä ja hinnatkin olivat edullisemmat kuin kesällä.

      Poista
  9. OIH.....näyttääpä ihanalta paikalta! Tuonne on kyllä päästävä reissuun :) Olen monta vuotta boikotoinnut Kreikkaa mutta ehkä nyt sitten....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ihan ensimmäinen matkani Kreikkaan. Siippa on ollut vuosia sitten työmatkalla Kreikassa, mutta ei hänkään silloin ollut rannoista tai nähtävyyksistä ehtinyt nauttimaan.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.