Viikonlopun hetkiä / Weekend moments

 



 

  
 
 
 Perjantaina tein etäpäivää kotona. Laitoin torstai-iltana uuden suosikkileipäni taikinan nousemaan ja niin sain perjantaiaamuna nauttia työnteon lomassa uunituoretta leipää aamiaiseksi.

Illansuussa kiiruhdin Päivin pop up-myyntiin Espooseen. Harmittavasti kivoista lyhdyistä viimeistä kiikutettiin "kassalle" juuri saapuessani. Ihailin myös isoja lyhtyjä, mutta päädyin kuitenkin vain ostamaan pari puuvilla-silkkihuivia. Tähtihuivit ovat tainneet muotiblogeissa olla passé jo hyvän aikaa, minä pidän niitä klassikkoina.

Sunnuntaina kävelimme Kaivarin rannassa kovassa tuulessa. Aika vilakkaa, vaikka lämpöasteita olikin marraskuulle varsin runsaasti. Vesi oli korkealla ja vedessä vielä olevin veneiden köydet kovilla, yksi vene oli uponnutkin.

Viikonloppuna oltiin aavistuksen jo jouluisissa tunnelmissakin, mutta siitä lisää myöhemmin.


On Friday I worked from home. Before going to sleep on Thursday evening I had made a dough ready for my new favorite bread. So on Friday morning I ate warm bread and sipped latted while working.

In the evening I headed to Päivi's pop up event. I admired big lanterns,but ended up buying few silk-cotton scarves. Several fashion blogges have declared star scarves to be passé, but to me they are classics.

On Sunday we walked on sea shore. Water had risen and wind was high, but still there were several boats left in the water.

I also had the firs Christmassy moments on weekend, but more about them later on.

2 kommenttia :

  1. Onpa kauniita kuvia ! tuntuu oudolta että ollaan jo marraskuussa,meidän pihalla vielä ruusu kukkii ja uusia nuppujakin kasvattaa ! Saas nähä milloin saada joulun lähestymisen tunnelmaa myös maisemaan ;)

    VastaaPoista
  2. Itselleni todellinen joulun tuntu tulee vasta lumen sataessa. Toisaalta kolmen superlumisen talven jälkeen en pistä pahakseni tällaista vähän leudompaa syksyä, jossa voi ihailla ruusujen kukoistusta vielä marraskuun puolivälissäkin!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.