Olutpossua /Pork in beer

 
 
 
 
 
Sain taannoisesta Lapin Kulta Solar Kitchen-tapahtumasta kotiin maisteltavaksi muutaman oluen.
 
Päätin hukuttaa murheideni sijaan possua Lapin Kullan Arctic maltiin. Possun kanssa tarjosin suomalaista keitettyä sokerimaissia ja suureksi suosikikseni noussutta Jamien härkäpapusalaattia, jota mukaillen tällä kertaa tehtiin pääosin tölkitetystä papuseoksesta, kinkku jäi kokonaan pois. Oli mukana reilu kourallinen härkäpapujakin.
 
Olutpossu

1 kg kasleria reilun kokoisiksi paloiksi kuutioituna
1 pullo Arctic Malt Dark lageria
2 rkl soijaa
1 rkl fariinisokeria
2 valkosipulin kynttä viipaloituna
½ tuore chili
½ ruukkua timjamia
pippuria
suolaa
 
Laita possun palat uunivuokaan. Sekoita muut raaka-aineet keskenään, kaada possun päälle. Anna hautua 150 C uunissa 3-4 h, kunnes possu on mureaa.

Siivosin possusta pahimmat rasvat ennen valmisusta pois. Söimme possun vasta valmistusta seuraavana päivänä. Annoin ruoan jäähtyä ja laitoin vuoan jääkaappiin foliolla peiteltynä. Seuraavana päivänä kuorin rasvat pinnalta ja lämmitin ruoan uudestaan uunissa. Tällaiset haudutetut ruoat tuntuvat vain paranevan uudelleen lämmitettynä ja ylimääräiset rasvatkin saa hyvin kaavittua pois. Tältä aterialta yli jääneet lihat tarjosin couscousin ja uunitomaattien kera seuraavana päivänä.



I brought home from the recent Lapin Kulta Solar Kitchen event few beers for sampling.

Instead of drowning my sorrows in beer, I drowned pork in a bottle of Arctic Gold malt. I served sweet corn and Jamie's broad bean salad, his time made of broad bean and tinned bean mix, without ham.

 
Pork in beer

1 kg pork loin cut into big cubes
1 bottle of Arctic Malt Dark lager
2 tablespoons of soy
1 tablespoon of brown sugar
2 cloves of garlic, sliced
½ fresh chili
½ pot of thyme
pepper
salt

 
Put the pieces of pork in a casserole. Mix the other ingredients together, pour over the pork. Let simmer at 150 ° C oven for 3-4 hours, until the pork is tender.

I already cleaned most of the fat when cubing the meat, but we ate the pork only the next day, so after refrigerating the dish, it was easy to scrape all excess fat off.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.