Dining on the sea; Silja Serenade food

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 


 
Torstai-iltana lähdettiin siis ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen Tukholmaan. Siippa on ollut Ruotsissa työmatkalla, mutta yhdessä olemme olleet Ruotsissa viimeksi ensimmäisenä hääpäivänä.

Olin varannut Siljan Bistro Maximesta kahdeksaksi pöydän. Yritimme päästä puolityhjään ravintolaan jo aiemmin, mutta meitä kehotettiin odottamaan, koska alku- ja jälkiruokapöydät katetaan kahdeksaksi uudestaan.

Laivallahan ei ole paljoa muuta tehtävää kuin syödä, juoda ja käydä ostoksilla. Ei siis poikkea Tallinnan-reitin tarjonnasta, joka on minulle työmatkoilta hyvinkin tuttu. Saunomaan olisi päässyt mutta se ei houkutellut. Niinpä kävimme parfyymimyymälässä ajankuluksi tuoksuttelemassa erilaisia vaihtoehtoja ja joimme muutaman cocktailin odotellessamme. 

Päätimme ottaa alku-ja jälkiruokapöydän ja jättää pääruoat välistä. Olimme kahdeksan kattauksessa ensimmäisenä buffetissa, mutta monet kulhot näyttivät sen verran vajailta ja rääpityiltä, että tuskin kaikkea oli uudelleen katettu (vaikkei se kuvista ihan näykään). Ravintolan miljöökin toi mieleen työpaikkaruokalan ja siellä näkyi yksi ravintoloiden helmasynneistä; liian vähän henkilökuntaa. Näkökentässä oli kahdeksan hengen pöytä, joka oli jo tullessamme tyhjentynyt, mutta miltei puolen tunnin päästä sitä alettiin vasta tyhjentää lautasista. Tarjoilijat kulkivat kuitenkin tyhjin käsin pöydän ohi usemman kerrankin. Ilmeisesti myös omista alueista pidetään kiinni tiukasti, eikä "toisten" pöytiä ryhdytä korjaamaan, vaikka ne olisivat millaisia rytöläjiä.
 
Mitä ruoka sitten maistui? Suurimmaksi osaksi ihan hyvältä. Bataatti-vuohejuustosalaatti oli yksi suosikeistani, mutta bataatinpalaset takertuivat pääosin ottimiin. Paahtopaisti chilimajoneesin kera sekä lohi olivat myös maukkaita. Jälkiruokiakin piti kokeilla useampaa sorttia, parhaita olivat suklaamousse (ei kuvissa) sekä mango-passionhedelmäkakku.
 
Paluumatkalla illastimme kalaravintola Happy Lobsterissa. Alkuruoat olivat herkulliset; minulla jokirapuskagen ja Siipalla limegraavattua siikaa pomelo-retikkasalaatin kera. En yleensä välistä tillistä, mutta ruoan kanssa tarjoiltu tillileipä sopi erinomaisesti alkuruoan kanssa.
 
Pääruoaksi söimme molemmat puolikkaan hummerin pastan ja mustatorvisienipastan kanssa. Hummeri ja kastike oliva maukkaita, mutta linguine oli todella ylikypsää. En ryhtynyt siitä erikseen valittamaan, mutta kun tarjoilija kysyi ruokailun aloitettuamme onko kaikki hyvin, mainitsin pastan olevan ylikypsää. Hän ei kuitenkaan kysynyt haluammeko vaihtaa annokset tai tarjonnut muutakaan hyvitystä. Pasta jäi minulta syömättä, kaavin maukasta kastiketta leipään.

Jälkiruoaksi jaoimme vielä karamelli-suklaapannacotan ja mudcake-muffinsin, jotka olivat molemmat onnistuneet.
 
Aamiasta söimme laivalla menomatkalla, ei mitenkään ikimuistoista, paitsi kahvin osalta. Se oli todella pahaa, jopa automaattikahviksi. Paluumatkalla jätimmekin meriaamiaisen välistä ja tulimme kotiin kaupan kautta. Kotiaamiainen olikin maittava.
 
Midnigh showt jäivät näkemättä, kun mennen tullen menimme ajoissa nukkumaan. Uni jäi kuitenkin vähän katkonaiseksi, kun käytävältä kuului tasiaisin väliajoin mölähtelyä ja muuta melua. Menomatkalla naapurihytissä painittiin, kuristettiin ja purtiin. Kaksi veljestä nautti yhdessäolosta, jota saivat sitten selvitellä vartijoille. Tappelu ja selvittely kuuluivat hyvin seinän läpi, mutta molempien lähtiessä laivan putkaan loppuyöksi laskeutui ihana hiljaisuus.

Paluumatkalla emme todistaneet tappeluita, mutta hämmästelimme nuorukaista, joka kulki promenadea edestakaisin t-paidassa, raidallisissa trikooboksereisa ja värikkäissä sukissa. Housut  sekä kengät olivat unohtuneet matkan varrella johonkin, vaikkei hän erityisen humalassa vaikuttanut olevan. Näemme Siipan kanssa molemmat välillä unia joissa olemme julkisilla paikoilla liian vähissä vaatteissa, Siippa totesikin "Toi on ihan kuin mun painajaisesta!"
 
 
 
On Thursday we headed to Stockholm with Tallink's Silja Serenade.

On the ways to Stockholm we ate at Bistro Maxime. We skipped main course, but took started and dessert buffet option. They had two settings, at 5 pm and at 8 pm. On the 8 pm setting the bowls looked half empmty an dlike the table had't been reset for the second setting. but fortunately the food was good.
 
On the way back we dined at Happy Lobster seafood restaurant. My shrimp toast Skagen and Husband's lime pickele white fish were very tasty. Wee both chose ½ lobster with linguine and black trumpet mushrooms. Lobster and mushroom sauce were tasty, but the pasta was over cooked and mushy.
 
Yesterday morning we ate breakfast in hte ship, nothing to remember, except the coffee. It was really bad. Today we skipped breakfast and made a good breakfast at home.

3 kommenttia :

  1. Lukiessani tekstiäsi laivamatkailun iloista tuli mieleen omia lahdenylitys kokemuksia vuosien varrelta ja Déjà-vu tuntuipa tutuilta!

    Muistan yhdenkin Tukholman reissun, jossa viereinen ruokapöytämme muistutti tiskipöytää lautaröykkiöineen kun kukaan ei puuttunut siihen. Lopulta nuori - selkeästi juuri aloittanut - tarjoilija alkoi korjata sitä. Kun kukaan ei auttanut häntä ja aika/kyvyt/ammattitaito loppuivat sai kaikki vain olla....

    Myös vähäpukeiset ihmiset ja hyttirähinöinti ovat selkeästi mielessäni. Olen jopa törmännyt hyttikäytävällä ilkialastomaan mieheen, joka kokeili avaintaan hyttien oviin kunnes oikea lopulta löytyi.

    Mutta matkailu avartaa ja määränpäässähän voi sitten valita seuransa ja nauttia Tukholmasta, joka on ihana kaupunki :)

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköisiä kuvia :) Bistro Maximella oli surkea esitys myös hiihtolomalla, kun menimme Ruotsiin. Takaisin tullessa kävimmekin sitten Bon Vivant -ravintolassa, joka on todella laadukas. Habby lobster ravintolasta on sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Sen hyttimelun takia yritän bookata commodore-hytin, siellä on niin rauhallista ja mukavaa. Mutta nyt tulimme toiseen suuntaan A-hytissä, ja olihan siellä käytävillä kaikenlaista möykkää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli 36 € tarjousristeily. Promenadehytti oli sinänsä ihan ok, mutta hyttikäytävältä kuului kaikki hyttiin.

      Maximen ruoka oli maultaan ihan hyvä, mutta tarjoilijamme oli aika mörkö, hän ei montaa sanaa sanonut ja tosiaan katselin suoraan Siipan selän takana olevia likaisia lautasia ainakin sen puoli tuntia.

      Olen syönyt Bostoniassa maailman parasta paikallisista vesistä nostettua hummeria, eikä mikään voita sitä makua, mutta oli tämäkin hummeri ok ja kastikekin hyvää. Silti 27 € annoksessa (eikä missään halvemmassakaan, josta rahaa pyydetään) ei yksi annoksen osa saa olla kelvotonta. Olisi varmaan pitänyt valittaa selkeämmin, mutta purnaan nyt tässä...

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.